Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Huhtikuussa satoi rankasti – kolmena päivänä

Kolmea päivää lukuun ottamatta huhtikuu oli kuiva. Niiden kolmen päivän aikana satoi pihassani noin 30 milliä, siitä osa lumena. Ilmatieteen laitoksen mukaan Hallissa satoi 28 milliä ja Hyytiälässä 38. Täällä pohjolassa saatiin sentään kohtuullisesti vettä. Mutta jo Tampereen Härmälä kärvisteli etelän kuivuudessa. Vettä saatiin vain 10 milliä. Kauempana etelässä eli Helsingin Kaisaniemessä tihutteli vain kuuden millin verran ja Espoon Nuuksiossa millin enemmän. Lunta oli pihassani enimmillään 20 senttiä. Sekin katosi nopeasti. Puolimetrisiä kinoksia Sitten tuli talvi hetkeksi takaisin. Lumimittarini näyttivät taas kymmenen sentin hankea. Pitkään ei sekään kestänyt. Sama myräkkä kasvatti Hyytiälän kinokset 47 sentin korkeuteen. Oli kyllä entistä pohjaa. Hallissa oli enimmillään 12 senttiä ja Härmälässä viisi. Viime kuun ylin lämpötila oli 20 astetta ja alin pakkasella 9 astetta. Ennätys on vappuaatolta 1998, jolloin hikoiltiin 24 asteen lämmössä. Saman kuukauden alussa oli pahimmillaan 17 asteen pakkanen. Kuluneen huhtikuun keskilämpötila oli 4,9 astetta, mikä oli vajaat kaksi astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vuoden 1990 huhtikuussa oli keskimäärin lähes puoli astetta lämpimämpää. Viisi vuotta aikaisemmin jäi keskiarvo niukasti pakkasen puolelle. Tänä vuonna nousi lämpötila vappuaattona 15 asteeseen, vaikka se käväisi aamuyöllä yhdessä asteessa. Ylin mittaamani aaton lämpötila oli edellä mainittu 24 astetta vuonna 1998 ja alin miinus 5 astetta vuotta myöhemmin. Huhtikuu oli lämmin ja kuiva. Toivottavasti kesä ei ole viimevuotisen kaltainen. Muuten voivat Kalifornian metsäpalojen kaltaiset uutiskuvat levitä täältäkin maailmalle. Huolellisuutta tupakan kanssa Alkuvuoden räntäsateiden ja myrskyjen kaatamat kuivat kelot muodostavat todellisen riskin. Keloja on maassa paljon. Pahimmillaan riittää, että kuivaan heinikköön putoava tumppi sytyttää heinät. Palo leviää nopeasti. Sammuttaminen on lähes mahdotonta. Muutamassa tunnissa olisi upean Vuoremme paikalla pelkkä nokinen kukkula. Toivotaan siis äärimmäistä huolellisuutta Vuoressa ja sen liepeillä liikkuvilta.