Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pitkä ja edelleen jatkuva työura alkoi sokerijuurikkaan harventamisella

Jo 60-luvun lopulla Mänttään muuttanut Jaakko Vastamäki on ennättänyt tehdä paikkakunnalla melkoisen työuran, joka jatkuu edelleen. Hän on hyvä esimerkki siitä, kuinka sitkeästi yrittämällä, voi vaatimattomistakin oloista ponnistamalla päästä elämässään pitkälle. Hänen työuransa alkoi jo pikkupoikana. – Mummoni, kasvukauteni tärkein ihminen, hankki minulle ensimmäisen palkatun kesätyöpaikan naapurin pellolle sokerijuurikkaan harvennukseen. Sokerijuurikaspelto tuntui 12-vuotiaalle varsin mittavalta työmaalta. Paikalliselta Vuojoen tieltä oli matkaa Eurajoen rantaan 500 metriä. Harvennus tehtiin lyhytvartisella kuokalla, kontaten. Taimien väliksi jätettiin noin 20 senttimetriä. Harvennus oli urakkatyötä. Joka metristä sai muutaman pennin, aloittaa Vastamäki. Ensimmäisen työpäivän hän muistaa edelleen elävästi. Talon vellikello kutsui jo syömään, kun Vastamäki oli päässyt vasta joenrantaan saakka. Iltapäivällä poika harvensi toisen mokoman. Harvennusjakso kesti pari kolme viikkoa, jonka jälkeen pidettiin parin viikon tauko. Sitten jatkettiin taimirivien harauksella, jolla poistettiin rikkakasvit. Tämä työ tehtiin kävellen ja pitkävartisella kuokalla. Taito karttui ja pojan varsi varttui vuosien myötä niin, että neljäntenä kesänä parhaina päivinä hän harvensi kolmen kilometrin matkan. Pitkä taival kontaten. Mummu piti huolen, että urakkarahat tallennettiin visusti pankkitilille. Näillä rahoilla Vastamäki osti itselleen rippipuvun. – Kävin kirkonkylän kansakoulua seitsemän vuotta. Neljännen luokan jälkeen osa luokkalaisista meni keskikouluun. Sinne minäkin olisin halunnut mennä, mutta en uskaltanut tai kehdannut tästä kenellekään edes puhua. Tajusin, ettei tämä vaihtoehto ole varmaan realistinen vaatimattomien puitteitten takia. Seitsemännellä luokalla oli onnekseni aineena yhteiskuntaoppi ja käytettävissä tuore kirja, josta minulle selvisi, että myös kansakoulupohjalta voi opiskella ihan insinööriksi asti. Menemällä ammattikouluun ja jatkamalla siitä teknilliseen kouluun ja edelleen teknilliseen opistoon saakka. Tästä löytyi minun tieni, kertoo Vastamäki. Hän aloitti ammattikoulun Raumalla 14-vuotiaana kaksivuotisella metallilinjalla. Poika oppi hyvin ja sen vuoksi pääsi raumalaisen Lönnström-yhtiön ketjuosastolle asettajaoppilaaksi. 17-vuotiaana hän meni ilmavoimien teknilliseen kouluun Kauhavalle. Päästyään lennostosta tammikuussa 1960 Vastamäki palasin töihin entiseen työpaikkaansa Raumalle. Syyskuussa 1960 Vastamäki aloitti opiskelun juuri perustetussa Rauman teknillisessä koulussa. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen hän oli kesätöissä kolme kuukautta. Valmistuttuaan teknikoksi hän jatkoi Lönnströmin kuljettimien suunnittelijana noin 1,5 vuotta, jonka jälkeen jatkoi opiskelua neljä vuotta Porin teknillisessä opistossa. – Vuonna 1967 tulin vastavalmistuneena insinöörinä Serlachiuksen pumpputehtaalle pumppusuunnittelijaksi. Työskentelin pumpputehtaalla yhteensä 18 vuotta eri tehtävissä: pumppusuunnittelijana, suunnittelupäällikkönä ja materiaalipäällikkönä vuoteen 1985 saakka. Sitten alkoi uusi aika. Perustettiin Javasko Oy ja Vastamäestä tuli yrittäjä. Seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana tapahtui paljon. Aloituksesta tähän päivään mahtuu hyviä ja huonoja aikoja. Noin kymmenen vuotta sitten Vastamäki aloitti työn lomassa myös kuvataiteen voimallisen tekemisen. Vuoden 2017 alusta lähtien, kun Javaskon pumpputehdas eriytettiin toiseksi osakeyhtiöksi, Vastamäki palasi juurilleen ryhtymällä Javasko Machines Oy:n toimitusjohtajaksi. – Yrittäjänä olen kokenut kaksi kovaa, joskin erilaista lamaa. Ne ovat koetelleet kestävyyttä ja nyt en enää juuri mistään hätkähdä. Parhaillaan on päällä koronakriisi, jonka loppua ei ole nähtävissä. Epidemia tappaa ihmisiä ja yrityksiä. Pörssikurssit ovat romahtaneet. Suomen vientiteollisuus tulee todennäköisesti kokemaan kovia aikoja. Kukaan ei osaa ennustaa mikä on lopputulema. Periksi ei kuitenkaan anneta, vakuuttaa Vastamäki.