Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Auto ohitteli vaarallisesti ja törmäsi kallionkielekkeeseen Juupajoella – Kuljettaja poistui paikalta ennen poliisia tuloa

Vaarallisesti autojonoa ohitellut punaisen Fordin matka katkesi ojanpientareelle Juupajoella torstaina 9. toukokuuta iltapäivällä. Rikoskomisario Vesa Järvenpää Kangasalan poliisiasemalta kertoo, että Fordin kuljettaja oli ohittanut autojonoa, jolloin vastaan tulleen ajoneuvon kuljettaja oli joutunut tekemään jarrutuksen ja väistöliikkeen, jotta ajoneuvot eivät olisi törmänneet. Vaarallisesti ohittaneen Fordin kuljettaja oli palannut omalle kaistalleen, mutta menetti tämän tilanteen jälkeen ajoneuvonsa hallinnan ja auto lähti heittelehtimään. Järvenpään mukaan auto oli ajautunut vastaantulevien kaistan yli ja mennyt lopulta perä edellä ulos tieltä, törmäten kallionkielekkeeseen. – Fordin kuljettaja oli poistunut paikalta eikä poliisi tavoittanut häntä tapahtumapaikalta tai läheisyydestä. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, Järvenpää toteaa.