Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Missä tilanteessa voi saada tartuntatautipäivärahaa? - Kela on saanut jo yli 1 400 hakemusta

Hallituksen suositus karanteenia vastaavien olosuhteiden noudattamisesta ei oikeuta tartuntatautipäivärahaan. Kela tiedottaa, että tartuntatautipäivärahaa varten tarvitaan aina kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräys karanteenista, eristyksestä tai työstä poissaolosta. Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetystä, jos kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt sinut olemaan poissa työstäsi, karanteeniin tai eristykseen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Tartuntatautilaissa karanteenilla tarkoitetaan sitä, että tartuntataudille altistuneen tai perustellusti altistuneeksi epäillyn henkilön liikkumista rajoitetaan esimerkiksi niin, että hänet määrätään pysymään kotona. Eristämisellä tarkoitetaan sitä, että tartuntatautiin sairastunutta tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyä henkilöä hoidetaan terveydenhuollon toimintayksikössä erillään muista niin, että tartunta ei leviä. Lapsen huoltajalle tietyissä tilanteissa Tartuntatautipäivärahaa voi saada tietyissä tilanteissa lapsen huoltaja tai ulkomailla oleskeleva Oikeus tartuntatautipäivärahaan voi olla myös, jos tartuntataudeista vastaava lääkäri on tartuntatautilain mukaisesti määrännyt alle 16-vuotiaan lapsesi pidettäväksi kotona ja sinä menetät tämän vuoksi ansiotuloja. Päivärahaa voidaan maksaa Suomessa sairausvakuutetulle henkilölle, joka on määrätty eristettäväksi tai karanteeniin EU-alueella, ETA-maassa, Sveitsissä tai Iso-Britanniassa. Karanteenista tai eristyksestä tarvitaan yksilöity todistus lääkäriltä, jolla on oikeus määrätä näitä rajoituksia kyseisessä maassa. Esimerkiksi EU-alueella asetetut yleiset ulkonaliikkumiskiellot tai muut yleiset liikkumisrajoitukset eivät oikeuta tartuntatautipäivärahaan. Tartuntatautipäivärahaa ei saa karanteenia vastaavissa olosuhteissa Suomen hallitus on suositellut ulkomailta palaavia ja yli 70-vuotiaita noudattamaan karanteenia vastaavia olosuhteita. Hallituksen suositusten noudattaminen ei oikeuta tartuntatautipäivärahaan. Päivärahaan ei ole myöskään oikeutta esimerkiksi, jos – työnantaja tai opiskelupaikka on määrännyt sinut kotiin ulkomaanmatkan jälkeen 2 viikoksi – olet jäänyt lapsen kanssa kotiin, koska päiväkoti tai koulu on suljettu – teet työsi etätyönä eikä ansionmenetystä synny – sinä tai lapsesi kuulutte sairauden takia riskiryhmään ja teidät on sen takia määrätty varotoimenpiteenä karanteeniin. Tilannetta selvitetään parhaillaan sellaisten ryhmien osalta, joilla ei ole oikeutta tartuntatautipäivärahaan, mutta jotka menettävät ansiotuloja koronatilanteen takia. Kelaan on tullut maaliskuun loppuun mennessä yhteensä 1 433 tartuntatautipäivärahahakemusta. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Tartuntatautipäivärahan käsittelyaikatavoite on noin 3–4 viikkoa.