Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Korona ohjaa seurakuntien toimintaa uusiin uomiin

Mänttä-Vilppulan seurakunnan vs. kirkkoherra Saila Munukka kertoo, että seurakunnassa opetellaan käyttämään sähköisiä järjestelmiä lähimmäistyössä. – Koronavirustartuntoja ehkäistäkseen seurakunta pitää yhteyttä apua tarvitseviin mahdollisimman paljon verkossa ja puhelimitse. Kokoontumiset ovat nyt jääneet tauolle. Ruokakassiapua annetaan edelleen, mutta se järjestetään siten, että ollaan mahdollisimman vähän suoraan tekemisissä apua tarvitsevien kanssa, Munukka kertoo. Uudessa tilanteessa moni kotitalous on joutunut yllättäen talousahdinkoon töiden vähenemisen tai irtisanomisen vuoksi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Seurakunta tekee työtä monella saralla. Lapsityöntekijät ovat yhteyksissä perheisiin, samoin diakoniatyöntekijöiden ja pastorien kanssa voi keskustella mieltä painavista kysymyksistä. Itse olen työnohjaaja, ja seurakunta aloittaa keskustelutuen antamisen paikallisille yrittäjille. Apua hakevalta ei kysytä jäsenkirjaa. Kaikkia pyritään auttamaan, kun hätä on päällä, mutta avun muotoa joudutaan harkitsemaan ja suunnittelemaan uudella tavalla, Munukka toteaa. Mäntän helluntaiseurakunnan pastorin Jarkko Malisen mukaan helluntaiseurakunnan on pitänyt lähteä siitä, että kaikki kokoontumistilaisuudet yhteisissä tiloissa on viranomaisten linjausten mukaan peruttu ja jumalanpalvelukset lähetetään livenä Facebookissa. – Kokoontumisrajoituksia koskevien toimintojen peruminen koskee myös ystävänpalvelua ja EU-ruokajakelua. Kerran kuukaudessa järjestettävässä lähimmäisruokailussa käy yleensä 70–100 ruokailija, mikä on paljon pienellä paikkakunnalla. Nyt odotamme, että kokoontumisia voidaan taas järjestää. Ruokakassien jakelu iso haaste tällä hetkellä – Mietimme parhaillaan, miten pystyisimme toteuttamaan ruokakassijaon ilman terveysriskejä. Tavallisesti ruokakasseja menee jakelukerralla arviolta 50, Malinen kertoo. Helluntaiseurakunnan noin 170 jäsenestä diakoniatyöhön osallistuu noin 30 jäsentä. – Osallistujien määrä kertoo myös kasvaneesta tarpeesta lähimmäisten kohtaamisen saralla. Seurakunnassa on kovasti halua auttaa ihmisiä, ja olemme avoimia yhteistyölle myös muiden seurakuntien ja avustavien tahojen kanssa. Pyrimme löytämään uusia tapoja toimia, ja tällaisina poikkeusaikoina niitä ajatuksia varmasti löytyy, Malinen pohtii.