Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolumni: Kasvoista kasvoihin

Välillä tuntuu, että kuolema on niin hyvin piilotettu, että jos tulee tarve kohdata ajatus omasta katoavaisuudestaan kesken elämän, tulee kuva siitä luoda alusta loppuun asti itse. Vuosia sitten, jouduin ajattelemaan asiaa omalla kohdallani vakavasti. Omaan katoamisen ajatukseen astuminen aiheutti ensin henkistä rimpuilua. Olo oli kuin yhdellä William Shakespearen kuningasnäytelmän henkilöllä, joka kuulee kesken kamppailun tuhostaan kertovan ennustuksen ja vaikka periksi ei halua antaa, jos mieli näkee tappion, alkaa siitä tulla totta. Minun oli kesken elämän koettava lopullisuuden edessä seisominen. Epätäydellisessä maailmassa epätäydellisenä ihmisenä eläneenä, ikuisen elämän ajatus tuntui hankalalta omaksua. Tajusin silloin, että emme voi tietoisesti päättää mihin uskomme. Että usko ja tietäminen eivät ole aivan läheistä sukua. "Olemme itsellemme ainutlaatuisia, mutta emme luonnolle." Elämän mieltäminen luonnon kautta tuntui sopivammalta ajatukselta. Koin elämän kuin vesipisarana joka vierii lehdellä. Pisara jättää lehden pölyyn hetkeksi vanan pudotessaan maahan ja siinä oli yksi elämä. Pisaran pintajännityksen ylläpitämä muoto hajoaa, jännityksen energia katoaa ja vesi imeytyy maahan. Vesi sataa aina uudestaan – sama vesi, mutta eri pisarat. Tämä luonnon tuhlaavaisuus tuntui häkellyttävältä, koska olemme itsellemme ainutlaatuisia, mutta emme luonnolle. Kuolemalla tuntui silloin olevan monet kasvot, vai oliko sittenkin lopulta vain yhdet, sitä kasvoista kasvoihin katsovan. Emmehän itse koskaan tule kokemaan kuolleena olemista, sitä mitä eläessämme kuolemassa pelkäämme. Kuolemaa ajatellessa voi tietysti heittäytyä noinkin älyköksi, mutta ei se ketään sen vallasta pelasta. Ongelmaksi jää ainakin se, miten tulla toimeen oman katoamisen ajatuksen kanssa eläessään. Kuoleman kanssa ei voi neuvotella tai tinkiä, se on vain hyväksyttävä. Voin kyllä kannustaa itseäni käyttämällä kuolemaa myllynkivenä, jauhaakseni sillä paremmaksi sitä mihin voin vaikuttaa, elämääni nyt. Moni meistä varmaan ohittaa ja unohtaa kuoleman, niin minä ainakin, se on edessä joskus, mutta ei vielä. Hyvä niin, sillä elämän ja kuoleman kysymyksissä ovat kaikki keinot sallittuja. Kokemukseni oli raastava ja vaikutti elämääni pitkään. Nyt ajattelen toisin, ensin olin varma kuolemastani, mutta sainkin elää. Se on jälkikäteen ajatellen ollut yksi parhaita kokemuksia elämässä. Kirjoittaja on KMV-lehden toimittaja.