Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Onnittelut satavuotiaalle Mäntän Klubille!

Mäntän Klubi vietti satavuotisjuhlaansa lauantaina. Kesän alun juhla siirtyi koronan takia syksyyn ja vietettiin turvatoimet huomioon ottaen. Mäntän Klubi vihittiin aikoinaan käyttöön juhannuksena 23. kesäkuuta 1920. Rakennus on G. A. Serlachius Oy:n rakennuttama ja sen suunnittelivat vuosina 1916–1917 Valter ja Ivar Thomé . Vihkiäisjuhlaa isännöi Gösta Serlachius ja paikalla oli muun muassa Akseli Gallèn-Kallela . Vuosikymmenten varrella Klubi on palvellut arvovieraita, toiminut taiteen ja viihteen tyyssijana, perhejuhlien pitopaikkana ja herkuttelun mekkana. Klubi on kokenut monia vaiheita ja toiminta on välillä uhannut hiipua. Vuonna 2010 Kauko Sorjosen säätiö osti Klubin, minkä jälkeen siellä on ollut lukuisia tapahtumia, majoitus- ja matkailutoimintaa sekä tietysti ruokailua. Klubin legendaarisia ruokareseptejä on esitelty juhlavuoden alkupuolella lehdessämme. Jälleen eletään historiallisen vaikeaa aikaa Klubin kuten muidenkin matkailu- ja ravintola-alan toimijoiden keskuudessa. Pitää uskoa ja toivoa, että tästäkin selvitään. Klubin juhlavuosi jatkuu vielä. Taitokeskuksessa neulotaan syksyn aikana yhteistyössä Mäntän Marttojen kanssa kaulahuiveja lahjoituslangoista Mäntän Klubi 100 vuotta -juhlan kunniaksi. Neulotut huivit myydään klubin myyjäisissä joulukuussa ja karttuneet varat lahjoitetaan. Lämpimät onnittelut satavuotiaalle Mäntän Klubille!