Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kokoontumisrajoitus koskee juuri sinua!

Useat huolestuneet ihmiset ovat ottaneet yhteyttä KMV-lehteen. Huolenaiheena on, että täkäläiset tuntuvat aivan huolettomasti jättävän noudattamatta maassa vallitsevan poikkeustilan kokoontumisrajoitusta. Rajoituksen mukaan julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Silti Mänttä-Vilppulassa on havaittu jopa kymmenien henkilöiden porukoita vapaa-ajan vieton parissa. Mitä ihmettä? Ohjeistuksen ja tiedon puutteesta ei voi olla kyse, sillä tietoa on taatusti saatavilla. Sen sijaan jonkinlainen piittaamattomuus tai epäusko lienee kyseessä, "eihän tämä minua koske". Nyt on syytä unohtaa tämänkaltainen itsekkyys ja ottaa rajoitukset tosissaan. Porukoimassa on nähty nuorisoa, mutta myös aikuisia ihmisiä. Aikuisten vastuulla on näyttää esimerkkiä omalla käytöksellään ja toimia rajoitusten ja ohjeiden mukaisesti. On aivan kummallista, että samaan aikaan kun arvostellaan maan hallitusta ja terveysviranomaisia ohjeistuksesta ja toiminnasta, ollaan itse valmiita laiminlyömään selvät ohjeet. Jo tähän mennessä ihmisten pinna on kiristynyt poikkeustilan aikana, ja vaara erilaisiin ylilyönteihin on olemassa. Viisasta olisi nyt jokaisen pitää huolta itsestään ja läheisistään noudattamalla tarkoin ohjeistusta, niin muidenkaan ei tarvitsisi olla toisten puolesta huolissaan. Koronassa on ihan tarpeeksi huolenaihetta meille kaikille.