Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tekemisen pitää olla hauskaa

Kuoreveden Taideseuran Riitta Kolosalmi , 73, sanoo, että hänellä ei ole KMV-lehden portaikkonäyttelyn taiteilijoista tehtävään Taiteilijan työhuoneella -juttusarjaan vaadittavaa työhuonetta, eikä hän koe olevansa taiteilija. Kolosalmen koko koti vaikuttaa kuitenkin olevan työhuonetta ja siellä on ainakin niin paljon omin käsin tehtyä, että jos hän ei ole taiteilija, niin ainakin taitava hän on. –  En koe olevani taiteilija, vaikka teenkin monenlaisia töitä ja kokeilen kaikenlaista, ainoa rajoitus on se, että tekemisen pitää olla hauskaa, kertoo Kolosalmi. Vuonna 2018, kun Kolosalmi kuntoutui sairaudesta, hän alkoi ensin tehdä kortteja. Hän keräsi luonnonkukkia ja asetti ne akvarellitaustaan ja kuvasi kohteensa niin. Näin syntyi myös tauluja, joista oli näyttely Kuoreveden Hallissa Emppiksellä keväällä 2019. Samassa näyttelyssä oli esillä myös hänen tekstiilitöitään. Hän on värjännyt ja maalannut tekstiilejä eri tavoin. Hän on tehnyt muun muassa, vahabatiikkia, jauhobatiikkia, aurinkovärjäystä ja ylipäätään värjännyt luonnonmateriaaleilla tekstiilejä. Hänen kotonaan on esimerkiksi verho, jotka on tehty asettelemalla kostealle kankaalle humalanlehtiä ja odottamalla kuivumista. Sen jälkeen kangas on silitetty ja jos haluaa, kankaaseen voi vielä sen jälkeen maalata. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –  Kaikki taiteellinen tekeminen on hirveän hauskaa ja se on ollut hyvää terapiaa, kertoo Kolosalmi. Työurallaan Kittilässä kotitalous- ja musiikinopettajana Kolosalmi sai koottua paljon tietoa ja taitoa, niistä asioista jotka kiinnostavat ja erilainen käsillä tekeminen on aina kiinnostanut häntä. Hän on muun muassa, tulostanut valokuvia tekstiilille mustesuihkutulostimella ja tehnyt ekotulosteita. Tehnyt töitä niin, että kepissä on ollut kangassuikale, joka on kastettu tussiin ja sillä tavalla on syntynyt teoksia. Hän on tehnyt keramiikkaa, se on myös tapa ilmaista itseään. Lisäksi hän on piirtänyt ja kokeillut öljyväreillä maalaamista. Hän on tehnyt sokeritöitä ja huovuttanut. Kuorevedellä on kotiseutumuseolla ollut taideleirejä, joihin Kolosalmi on osallistunut kahtena kesänä. Hän kertoo, että opettaja antoi siellä sellaiset ohjeet, että oli mukava tehdä. Opettaja antoi kurssilaisille tilaa tehdä omaansa. –  Haluaisin, että ihmiset innostuisivat tekemään itse, mutta aina sanotaan, että kun ei osaa piirtää. Maailma on kuitenkin täynnä tapoja tehdä omin käsin monenlaista, eikä se vaadi piirustustaitoa, kertoo Kolosalmi. Hän sanoo, että olisi hyvä oivaltaa, että ihminen on vapaa tekemään ja sitten huomaa että se tekeminen onkin hauskaa. –  Yksi haave on, jota en ole vielä tehnyt, mutta haluaisin. Se on kuvanveisto, kertoo Kolosalmi.