Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Korona ei pilannut Vuorenmajan vuotta

Mäntän Vuorenmaja osallistui paikkakunnan ainoana kohteena viime lauantaina järjestetyllä Pirkanmaan lähiruokasafarille lauantaina 12. syyskuuta. Tarjolla oli lähiseudun tuottajien raaka-aineisiin perustuva menu ruoka-annoksineen. Piha-alueella pääsi tekemään ostoksia pienimuotoiselta tuottajatorilta. Mukana torilla olivat Matomutkan puutarha, Isoniemen tila ja Pieni Juurileipomo. Alkuiltapäivästä ei tapahtumassa ollut suurempaa vilskettä, mutta paikalla olevat myyjät olivat toiveikkaita loppuiltapäivän suhteen. Muutamia asiakkaita oli sentään käynyt, joten aivan tyhjää reissua ei kukaan tuottajista joutunut tekemään. Sisällä Vuorenmajassa oli muutama asiakas, mutta tähän aikaan vuodesta ei mitään suurta asiakasvirtaa edes odotettu. Vuorenmajan varsinainen sesonki on jo takana ja koronarajoituksista huolimatta se oli paikan toisen omistajan Anu Schuolerin mukaan varsin hyvä. – Täytyy sanoa, että me selvisimme koronakesästä isolla säikähdyksellä. Kun tieto rajoituksista tuli maaliskuussa, tyhjeni tilauskirja hetkessä ja tuli jo mieleen, että tässäkö tämä oli. Onneksi rajoituksia purettiin ja saatoimme avata ovet heti kesäkuun alussa, ja pidimme niitä auki siitä eteenpäin joka päivä, kertoo Schuoler. – Normaalisti olemme aloittaneet kesäkauden vasta juhannuksesta. Asiakkaita riitti alusta alkaen, ja itse asiassa heitä kävi mukavasti koko kesän. Aika paljon ihmisiä tuli kauempaakin, ja selvästi huomasi, että he matkailivat viime kesänä kotimaassa. Meillä oli hyvä kesä. Vuorenmaja on ollut onnekas siitäkin syystä, että suurin osa asiakaspaikoista sijaitsee ulkoterassilla, joita koronarajoitukset eivät koskeneet.