Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolmannen polven historioitsija: Pauli Sivonen aloitti työuransa nurmikon leikkaajana

Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen kuuluu siihen sukupolveen, joka tottui tekemään kesätöitä nuoresta pitäen. Kotitöihin osallistuminen kuului oleellisena osana perheen arkeen. Se oli edellytys viikkorahojen saamiselle. Hän muistaa edelleen hyvin ensimmäisen kesätyöpaikkansa, josta maksettiin palkkaa. Elettiin 1970-luvun loppupuolta ja iältään Sivonen oli silloin 13–14-vuotias. – Joku myllypurolainen taloyhtiö palkkasi pikkupoikia muutamaksi viikoksi ajamaan nurmikoita. Ei siinä muuta tehty kuin ajeltiin bensavehkeillä nurtsia ja täytettiin välillä tankkia, Sivonen muistelee. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Muistaakseni sain palkan kirjekuoressa. Äidin kanssa sitten vietiin rahat Yhdyspankkiin, josta sain ensimmäisen vihreäkantisen pankkikirjani. Saamani palkan määrää en kyllä enää muista. Koulupoikana Sivonen teki paljon muitakin hommia. Esimerkiksi mainoksia hän jakoi usean vuoden ajan ympärivuotisesti. Kesien aikana tuli kokeiltua muiden muassa varastomiehen, arkistoapulaisen, repsikan ja puotipojan hommia. Postinkantajan työt alkoivat lukioaikana ja jatkuivat opiskeluaikoihin saakka. Erityisesti on mieleen jäänyt juhannuskeikka Seurasaaressa, jossa hän myi alaikäisenä kaljaa kännisille juhlijoille. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vielä peruskoulua käydessään ei Sivonen sen kummemmin miettinyt, mitä isona alkaisi tehdä. Pian lukioon menon jälkeen hän alkoi kuitenkin pohtia tätäkin asiaa. – Meillä oli lukiossa oikein hyvä historianopettaja, ja aloin tosissani innostua aineesta. Äitini oli historianopettaja, ja hänen isänsä harrasti historiaa. Lukion aikana minulle selkeni, että haluan lähteä lukemaan historiaa yliopistoon. – Toinen vakavasti otettava vaihtoehto oli kokkikoulu. Valintaani ei ole tarvinnut katua, ja kokkaaminen on säilynyt rakkaana harrastuksena läpi elämän, sanoo Sivonen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sivonen pääsi ensimmäisellä yrityksellä lukemaan historiaa Helsingin yliopistoon, ja tämän eteen hän oli tehnyt paljon töitä. Opiskelun aikana hän teki erilaisia historianopettajan sijaisuuksia, ja niiden aikana varmistui, ettei hänestä ainakaan tule isona opettajaa. Pitkään Sivonen ansaitsi opintorahojaan Valintatalossa, ensin hyllyttäjänä, sitten myyjänä, kassana ja lihatiskin ylläpitäjänä. – Opiskeluaikoinani Suomessa elettiin nousukautta. Kun joskus piti saada nopeasti rahat Interailiin, menin Tikkurilan McDonaldsiin kokoamaan hampurilaisia. Otin loparit heti kun matkarahat olivat kasassa, ehkä reilun viikon duunin jälkeen, muistaa Sivonen. Erilaisia historian alaan liittyviä töitä Sivonen teki koko opiskeluaikansa. Valmistuttuaan maisteriksi hän sai apurahoja Suomen kulttuurirahastolta ja Vihurin säätiöltä tohtorinväitöskirjaa varten. Neljän ja puolen vuoden ajan Sivonen keskittyi väitöstutkimukseensa sekä Helsingissä että Rooman Villa Lantessa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mänttään Sivonen muutti 2000-luvun alkupuolella työskenneltyään sitä ennen ensin pidempään Tiedekeskus Heurekassa ja sitten jonkin aikaa Finpron palveluksessa Saksan Hannoverissa. Sivonen saapui alun perin perustamaan G. A. Serlachius -museota ja toimi sen intendenttinä. Sittemmin hänet nimitettiin Gösta ja Gustaf -museoiden johtajaksi. Samaan aikaan Sivonen on toiminut myös Euroopan komission asiantuntijatehtävissä. Jotain vielä muistuu mieleen. – Ai niin, meinasin kokonaan unohtaa urani rock-muusikkona. Soitin 1985–1990 bassoa Kelpo pojat -nimisessä bändissä ja tienasin ison osan tuloistani keikkapalkkioina, äänitemyynnistä ja tekijänoikeuskorvauksina. Myöhemminkin Sivonen on ollut mukana bändin levyillä ja keikoilla, vaikka jäi pois rivimuusikon roolista. – Tämän haastattelun jälkeen menen soittamaan yhden bassoraidan pian julkaistavalle äänitteelle, jossa on mukana vanhoja bändikavereita, päättää Pauli Sivonen.