Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Uimaopettajasta baarien kautta päätoimittajaksi

Veikkaan, ettei kovin moni päätoimittaja Eija Ruohon päällisin puolin tunteva osaa arvata, missä hän on syntynyt. Tyttö tuli tähän maailmaan vuonna 1965 Turussa, mutta muutti Keuruulle jo puolen vuoden ikäisenä. Hänen isänsä oli merimiesammattikoulussa ja laivastossa Turussa ja tapasi siellä Eijan äidin. – Isä ja äiti menivät naimisiin ja minut on kastettu Turussa Martinkirkossa. Olin puolivuotias kun äidin kanssa tulimme Keuruulle asumaan ja siitä lähtien olen viettänyt suurimman osan elämääni Keski-Suomessa, sanoo Eija Ruoho. Tällä hetkellä Ruoho toimii päätoimittajana kahdessa paikallislehdessä, KMV-lehdessä ja Suur-Keuruussa. Ennen kuin tähän asti on päästy, on kuljettu melkoinen matka ja ennätetty tehdä aika tavalla erilaisia hommia. Lapsuus Melonsaaressa – Isä oli merillä ja me muutimme Melonsaareen isovanhempien luokse. Karjalaiseen tapaan asuimme samassa talossa ukin ja mummon kanssa, mutta isä ja äiti sijoittivat oman asuntonsa talon yläkertaan. Isän vanhemmat olivat karjan evakkoja, jatkaa Ruoho. Siihen aikaan Melonsaaressa oli lapsia melkein joka talossa ja suurin osa Eijan ikäkavereista oli tyttöjä. Syntyi epävirallinen ryhmittymä Melonsaaren tytöt, jossa sai hännänhuippuna häärätä myös yhden tytön veli. Kaikkea mahdollista mukavaa tehtiin innokkaasti. – Siihen aikaan sai kyllä tulla ja mennä aika vapaasti. Vanhemmat eivät kuskanneet minnekään, eivätkä aina tienneet missä mentiin. Saatiin olla vapaina kuin taivaan linnut, muistaa Ruoho. Kesistä on erityisesti jäänyt mieleen uimareissut Otavan uippikselle, missä aika kului rattoisasti. Kotityöt kuuluivat kuvaan Ruoholla on kolme vuotta ja 11 vuotta nuoremmat siskot. Lapsuuden perheessä kotityöt kuuluivat myös lapsille. Joka lauantai siivottiin ja kesäisin kitkettiin kasvimaata. – Kyllä ne kasvimaahommat ovat erityisesti jääneet mieleen varmaan siksi, että niitä piti tehdä tietty määrä, ennen kun pääsi uippikselle. Mitään palkkaa ei kotitöistä maksettu. Taskurahaa sai kun sai, mutta se ei ollut sidottu velvoitetöihin, muistelee Ruoho. Ensimmäinen työ kaupassa Ensimmäisen palkkansa Ruoho sai Ilkan Muovista, jossa hän oli kesäapulaisena neljäntoista ikäisenä. – Olin pari viikkoa kesätöissä myymälän puolella. En minä kai oikein mitään osannut tehdä, mutta kaiken tein mitä käskettiin. Siellä opin yhden asian, joka on matkassa edelleen. Takahuoneessa kahvitauoilla tarjolla oli vain ja ainoastaan mustaa kahvia. Minä juon edelleen pelkästään mustaa kahvia ilman mitään lisukkeita, kertoo Ruoho. Hänellä ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä, mikä oli ensimmäinen palkka ja mihin hän sen käytti. Kesäduunia harrastuspohjalta Lapsesta saakka hyvin liikunnallinen Ruoho löysi ensimmäisen kunnon kesätyönsä harrastuksen kautta. – Rakastin uimista ja suoritin aikanaan myös uimamaisterin tutkinnon, pääsin sitten seuraavana kesänä uimakoulun apuopettajaksi. Siihen aikaan uimakoulut järjestettiin useassa eri paikassa ja meitä toimi useita nuoria opettajina ja apuopettajina. Ensimmäisen tällaisen kesähomman sain ysiluokan jälkeisenä kesänä, selvittää Ruoho. Lukion ensimmäisen ja toisen luokan jälkeen hän jatkoi samoissa hommissa, mutta vastuut kasvoivat. Hän ohjasi yhdessä kaverin kanssa uimakouluja ympäri pitäjää. Paikasta toiseen siirryttiin polkupyörillä. Päivässä tuli pyöräiltyä jopa neljäkymmentä kilometriä ja siinä ohessa muutama uimakoulu. Ei tarvinnut sen lisäksi enää liikoja kuntoliikuntaa harrastaa. Vaikka näistä kesähommista maksettiin jonkin verran palkkaa, ei Ruoho muista tehneensä kesäansioillaan mitään isompia hankintoja. Kiinnostus kirjoittamiseen Ensimmäinen isompi sijoitus omilla rahoilla oli ajokortin hankinta ja oman auton osto. Ruoho pääsi keväällä ylioppilaskirjoitusten jälkeen töihin Otavan kirjavarastoon ja tienasi ajokortti- ja autorahat siellä. Ensimmäinen auto oli vanha kuplavolkkari. – Jo ennen lukioon lähtöä olin alkanut pohtia tulevaisuutta. Olen aina ollut kova kirjoittamaan ja monesti ilmaisin itseäni mieluummin kirjoittamalla kuin puhumalla. Varsinkin jo kyseessä oli joku vaikeampi asia, kirjoitin äidille kirjeen, selvittää Ruoho. Yläasteen lopun kuohuissa hän oli vähällä luopua unelmastaan ja lähteä ammattikouluun. Päätti sitten kuitenkin jatkaa lukioon, koska todistuskin oli ihan siedettävän hyvä. Ovet eivät heti auenneet Vaikka Ruoho lukion jälkeen tiesi mitä tahtoi, eivät ovet opiskeluihin aivan tuosta vaan auenneet. – Kirjoitusten jälkeen oli kova hinku päästä omilleen ja niin muutin pois kotoa ja pääsin töihin Alman baariin, jossa olin töissä koko vuoden. Pyrin myös Tampereelle toimittajakouluun, mutta en päässyt sisään, selvittää Ruoho. Omillaan asuminen tuli sen verran kalliiksi, etteivät kahvila-apulaisen tulot oikein riittäneet. Piti hankkia iltatyö varuskunnan sotilaskodista. Tuona talvena Ruoho teki ensimmäiset avustajajuttunsa Keskisuomalaiseen. Ura alkaa hiljalleen hahmottua Vaikka yliopiston ovet eivät vielä seuraavanakaan vuonna avautuneet, alkoivat toiset ovet pikkuhiljaa avautua. Ruoho pääsi omaksi yllätyksekseen kesätoimittajaksi Keskisuomalaiseen, vaikka takana ei ollut vielä minkäänlaisia alan opintoja. Julkaistuja juttujakaan ei tässä vaiheessa ollut kuin kourallinen. – Siitä se lähti ja kesä meni oikein hyvin. Kesän jälkeen jäin vielä seuraavaksi vuodeksi tekemään nuorisoliitettä ja sain sen lisäksi tehdä vielä uutisvuoroja deskissä. Sain sinä aikana rautaisannoksen toimittajan kokemusta. Olin siellä vielä seuraavankin kesän, selvittää Ruoho. Töitä ja opiskeluja Keskisuomalaisen työt loppuivat syksyllä 1986 ja Ruoho jäi kolmeksi viikoksi työttömäksi. Se riesa loppui, kun hän pääsi harjoittelijaksi Hankasalmen Sanomiin ja muutti Hankasalmelle. Lehti ilmestyi kerran viikossa ja Ruoho joutui opettelemaan uusia taitoja, kuten esimerkiksi mustavalkokuvien tekemisen. Tämän jälkeen seurasi toimittajan pesti KMV-lehdessä. Silloin elettiin 1980-luvun loppua ja Mäntällä meni vielä lujaa. – Siinä vaiheessa päätin, että nyt änkeän itseni yliopistoon vaikka väkisin. Pyrin Jyväskylän yliopistoon sekä äidinkielen opettajakoulutukseen että journalistiopintoihin. Pääsin molempiin, mutta valitsin journalismin. Samalla aloitin keikkahommat Suur-Keuruussa. Silloin pyysin myös ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni kottia eli palkkaa etukäteen, kertaa Eija Ruoho. Perhe ja vakityöpaikka Parin vuoden opiskelujen jälkeen Ruoho sai vakipaikan Suur-Keuruussa. Samana vuonna hän meni naimisiin ja perhekin alkoi kasvaa. – Siitä eteenpäin tuli lapsia tasaiseen tahtiin, tein töitä ja samalla opiskelin. Siinä elettiin melkoisia ruuhkavuosia ja opinnot luonnollisesti viivästyivät. Gradun tein kolmatta lasta odottaessa, kun sain eräältä ystävältä läppärin lainaksi kolmeksi kuukaudeksi. Äitiyslomani aikana haalin vielä kasaan puuttuvat opintoviikot. Valmistuin lopulta maisteriksi vuonna 1997. Olin väsynyt mutta onnellinen, muistaa Ruoho. Ura etenee paikallislehdissä Keuruulla Ruoho on viihtynyt paitsi perheen myös työn takia. Rauhallisesta pikkukaupungista löytyy kaikki tarvittava ja perheen neljälle lapselle se on ollut ihanteellinen paikka kasvaa. Myös töistä on löytynyt vuosien mittaan uusia haasteita. Journalistisen johtamisen erikoisammattitutkinnon Ruoho suoritti Jyväskylän yliopistossa 2011. Taittavasta toimittajasta alkanut paikallislehtiura on edennyt uutistuottajan pestin kautta kahden lehden päätoimittajuuteen. Koko alalla on tapahtunut valtava harppaus painotuotteiden parista digitaalisuuteen. – Aika on mennyt nopeasti ja paljon muutoksia on tapahtunut. Erityisesti viimeiset kuukaudet ovat olleet todella haastavia, mutta niistä on selvitty. Täytyy myöntää, että olen kaivannut ihmisten tapaamista. Toivon mukaan pikkuhiljaa päästään edes jonkinlaiseen normaaliuteen, sanoo Ruoho.