Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Taivaan kansalaisena maailmassa

”Herra näytti, että Hän on meidän pelastajamme. Maan ääretkin saavat tietää, että Jumala pelasti meidät.” –– ”Rakkaudessaan hän lunasti heidät vapaiksi. Hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä.” (Psalmi 98, Jesaja 63.) Toukokuun kolmas sunnuntai on sodassa kaatuneitten sankarivainajien ja vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden yhteinen uskonnollinen muistopäivä. Marsalkka Mannerheim antoi sen vietosta päiväkäskyn keväällä 1940. Kaatuneitten muistopäivänä Suomen liput liehuvat ja sankarihaudoilla osoitetaan kunniaa heille, jotka antoivat elämänsä vapautemme puolesta. Päivä on isänmaallinen, muistojen täyttämä. Sankarihaudoissa lepäävät sotilaat elävät meille niin kauan kuin me heitä muistamme. Kansamme pimeimmissä hetkissä Jumala on ollut mukana, auttanut ja hoitanut salatulla tavalla. Yhteinen suru ja kaipaus ovat muuttuneet kiitoksen täyttämäksi muistoksi, jota vaalitaan. Kasteessa otsaamme ja rintaamme piirrettiin risti, Jeesuksen lunastustyön merkki. Kaste ja risti ovat tie Taivaaseen. Olemme Taivaan kansalaisia ja Jumalan lapsia. Päivän teksti kehottaa meitä oikeudenmukaisuuteen, sävyisyyteen ja jättämään pois kaikki paha. ”Ottakaa vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne.” Vaikeita asioita! Yrityksistämme huolimatta teemme väärin Jumalaa, lähimmäistämme ja omaa itseämme kohtaan. Harvoin meistä loistaa Taivaan valo. On vain turvattava Jumalan, Taivaan tähtien Isän, loppumattomaan anteeksiantoon. Hänen luonaan ei mikään muutu, eikä valo vaihdu varjoksi. Kun Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen kuolemansa jälkeen, hän sanoi: ”Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Sydämenne on täynnä murhetta. Teille on hyödyksi, että menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Totuuden Henki tulee ja Hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.” (Johannes 16.) Totuuden Henki on Pyhä Henki, joka johdattaa Kristuksen luokse, synnyttää uskon, auttaa loistamaan Taivaan valoa ja johtaa Taivaaseen, Isän kotiin. Mänttä-Vilppulan seurakunta