Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kortit pöydällä: Agatha Christien suljetun huoneen mysteeri – Murhamamma vetää vuodesta toiseen

Kortit pöydällä on yksi mahdoton selvitettävä -tyylisen dekkarin lajipiirteet sisältävä teos, jonka valitsin kirjastovinkin perusteella kesäkuun lukuteokseksi. Agatha Christie on tunnettu hienosyisistä kirjallisista viittauksista, joita tarkkasilmäiset lukijat ilokseen voivat hänen teoksistaan poimia. Kortit pöydällä on itse asiassa yhtä kirjallisten viittausten ilotulitusta. Christien belgialaisetsivä Hercule Poirot’n etsivähahmo edustaa salapoliisikirjallisuudelle tyypillistä älykköetsivää Arthur Conan Doylen luoman Sherlock Holmesin tapaan. Christie onkin holmesinsa lukenut. Teoksessa voidaan nähdä viittauksia Charles Augustus Milvertoniin ( The Adventure of Charles Augustus Milverton , 1904), jossa pahamaineinen seurapiirikiristäjä surmataan, ja Paholaisen jalkaan ( The Adventure of the Devil’s Foot , 1910), jossa peli-iltaa viettävää seuruetta kohtaa paholaismainen surmatyö. Brittikirjallisuus olisi tuskin mitään ilman linkkejä William Shakespeareen , ja niitä vihjeitä käyttää myös Christie. Windsorin iloisissa rouvissa mainittu Mephistophilus, joka pohjautuu keskiaikaiseen saksalaiseen paholaishahmoon ja sitäkin vanhempaan juutalaiseen kirjalliseen perinteeseen, on punottu Kortit pöydällä -teoksen päähenkilön persoonaan. Shakespearelle tyypillinen henkilöhahmojen monikerroksellisuus on osa juonen kulkua myös Christielle. Poirot kuorii epäiltyjä kerros kerrokselta kuin sipulia, kunnes löytää ratkaisun. Viittauksia kirjailijan omaan tuotantoon Christien käyttää viittauksia myös omaan tuotantoonsa. Poirot pohtii täydellisen murhan elementtejä aiemmin samana vuonna ilmestyneessä The ABC Murders , joka julkaistiin suomeksi vuonna 1938 nimellä Aikataulukon arvoitus . Nämä pohdinnat muuttuvat juoneksi juuri Kortit pöydällä -teoksessa. Tarina sijoittuu rikkaan ja salaperäisen seurapiirikuninkaan ja taiteen keräilijän Shaitanan loisteliaaseen kotiin. Teoksen asetelma huokuu jo valmiiksi salaperäisyyttä. Illalliskutsuille saapuu kahdeksan henkilöä: Poirot, salapoliisikirjailija Ariadne Oliver, joka tulee esitellyksi suurelle yleisölle ensi kerran juuri tässä romaanissa ja jonka on sanottu kuvaavan Christietä itseään, Scotland Yardin poliisitarkastaja Battle, salaisen palvelun eversti Race, yksityisvastaanottoa pitävä tohtori Roberts, kortinpeluusta tulonsa keräävä rouva Lorrimer, tutkimusmatkailija majuri Despard ja kotiapulaisena toiminut neiti Meredith. Shaitana johdattaa keskustelun vahingoilta vaikuttaviin, selvittämättömiin kotoisiin kuolemantapauksiin ja vihjaa, että läsnä on todellisia asiantuntijoita. Päivällisen jälkeen vieraat siirtyvät pelaamaan bridgeä. Kun ilta on ohi, Shaitana löytyy surmattuna tikari rinnassaan ja varsinainen tarina alkaa. Poirot ottaa ohjat käsiinsä ja löytää motiiveja ja mahdollisuuksia jokaisesta läsnäolijasta. Kysymyksiä ja vastauksia Juoni rakentuu kysymys-vastaus-patteriston varaan, kun peli-illan etsivänelikko, Poirot, Battle, Race ja Oliver, kukin vuorollaan haastattelee surmatun kanssa samassa huoneessa olleita pelaajia. Kyse on sana sanaa vastaan kissa-hiiri-leikistä, jossa kaikkien menneisyydestä paljastuu jokin kuolemantapaus. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Poirot’n rakastamat tosiseikat ovat lukijan näkyvissä, kun vain osaa katsoa niitä. Silti loppuratkaisu tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kortit pöydällä on yksi osoitus siitä, miten Christie pystyy välittämään kirjallista perinnettä kieli- ja kulttuurirajojen yli. Christien pitkä kirjailijan ura kertoo, että murhamamma on onnistunut tavoittamaan miljoonien lukijoiden sydämen ja tekee sen edelleen lähes 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Poirot elokuvaversiona Jos tuntuu, etteivät hänen teoksensa nappaa, kannattaa kahlata läpi tarinoista tehtyjä filmatisointeja. Niitäkin löytyy useammalta vuosikymmeneltä. Itselleni Poirot-tarinat puhuvat erityisesti David Suchet’n tähdittämien televisioelokuvien kautta. Teos ja vuoden 2006 elokuvaversio poikkeavat toisistaan yllättävän vähän, vaikka eroavaisuuksiakin löytyy. Kirjailijan luoma loppuratkaisu on elokuvassa silti säilynyt. Ja sen, minkä suomennos mahdollisesti häviää alkuperäisteokselle Christien rikkaassa kirjallisten viittausten ketjussa, se palkitsee viihteellisen kehyskertomuksen muodossa. Ariadne Oliverin riemastuttava dialogi antaa mainion kuvan Christien huumorintajusta ja itseironiasta. Hauskuutta lisää Oliverin suomalaisetsivä Sven Hjerson kasvisruokavalioineen. Christien laajasta tuotannosta on vaikea poimia yhtä ainoaa suosikkia, mutta Kortit pöydällä kiehtoo minua sen tarjoamien niukkojen johtolankojen vuoksi. Jos tämä yli 80-vuotias tarina päivitettäisiin nykyaikaan, uskaltaisin veikata, ettei perusjuonikuvio kovin ihmeellisesti muuttuisi, vaikka Poirot näpräisi älypuhelinta sovelluksineen.