Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Viiden kiinteistön jätevesiverkostolle yritetään saada operaattori - Kaupunki on tähän saakka maksanut kulut

Mänttä-Vilppulan Pohjaslahden taajamassa on paikallinen jätevesiverkosto, jonka toiminta aiotaan siirtää operaattorille. Tekninen lautakunta hyväksyi asian maanantaina. Jätevesiverkostoon kuuluu jätevesiviemäröinti ja jäteveden pienpuhdistamo. Vilppulan kunta rakensi jätevesiviemäröinnin 1980-luvun puolivälissä. Tarkkaa rakentamisajankohtaa ei ole tiedossa. Vuonna 2016 Mänttä-Vilppulan kaupunki uusi jäteveden pienpuhdistamon, ja hankkeeseen saatiin Ely-keskukselta avustusta. Jätevesiverkostoon on liittynyt viisi kiinteistöä: kylätalo, kaksi rivitaloa, entinen Pohjaslahden koulu ja keskustan ravintolakiinteistö. Kunta on maksanut täysimääräisesti kaikki jätevesiverkoston ylläpidosta ja käytöstä syntyneet kulut sen käyttöönotosta alkaen. Järjestely halutaan muuttaa, koska se ei ole tasapuolinen kuntalaisia kohtaan. Jätevesiverkoston ylläpitämiseksi yritetään saada operaattori, joka huolehtii verkostosta ja laskuttaa siihen liittyneitä kiinteistöjä ja perii mahdolliset liittymismaksut. Ennen kuin operaattori voi ottaa verkoston haltuunsa, sen toiminta-alue pitää hyväksyä vesihuoltolain mukaisesti. Tekninen lautakunta päätti toiminta-alueen koskevan jo verkostoon liittyneitä kiinteistöjä. Toiminta-alue-ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.