Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Valokuvatessa on osattava odottaa sopivaa hetkeä

Talvipakkasella ei kuvaamaan tarvitse lähteä kauas kotoa, kertoo Ahti Koivu , vaan voi kuvata ihan pihapiirissä. Kuvauskohteeksi riittävät saippuakuplatkin, kunhan vain pakkasta on riittävästi. – Vielä kun onnistuu saamaan saippuakuplaan valon päälle, heijastuu kuplaan mukavia kuvioita. Pelkän kuplan jäätymisen alusta loppuun seuraaminen antaa monta erilaista kuvaa jäätymistapahtuman muutoksesta, kertoo Koivu. Valokuvaaminen alkoi uudestaan Kuvaamiseen Koivu innostui hetkellisesti jo nuorena, kuvaten muutaman vuoden filmikameralla, mutta harrastus jäi vuosikymmeniksi tauolle. Valokuvaaminen alkoi uudelleen, kavereiden alettua ajamaan enduroa 2000-luvun alussa. Koivu kertoo, että keskittyi kuvaamaan enduroa ja taitojen karttuessa ja kuvien myymiseksi tuli toiminimikin perustettua. Enduron kuvaamisessa oli sekin hyöty, että kuljettajien menestyessä saattoi juttua lehteen tehdessä käyttää kuvia tuomaan juttuun lisäarvoa ja näkyvyyttä. Oli onnistuttava, kun oli pakko onnistua Toiminimellä Koivu alkoi kuvata muutakin, muun muassa kaste-, rippi- ja hääjuhlia sekä hautajaisia. – Erilaisissa tilaisuuksissa kuvaaminen oli haasteellista, oli onnistuttava silloin kun oli pakko onnistua. Tapahtumat ovat kokijoilleen aina ainutkertaisia ja silloin niitä otettavien kuvien on myös onnistuttava, tietää Koivu. Koivu kertoo, että valokuvaus on harrastus, jota voi tehdä hyvinkin vähäisellä kalustolla. Myöhemmin häntä alkoi kiinnostaa myös henkilökuvaus, jossa tietynlaista kuvaa varten lisäkalustosta on hyötyä. Parhaimmillaan Koivulla oli kaksi pienempikennoista ja sekä yksi täysikennoinen kamera, neljä salamaa sekä jalustimet niihin. Lisäksi oli jos jonkinlaista valaisuvarjoa ja boxia. Viimeisimmät hankinnat olivat pyöröpolarisaatio ja harmaasuodattimet. Nykyään kuvaaminen on jäänyt Koivulla harrastukseksi ja toiminimen hän lopetti, kun tuki- ja liikuntaelimet alkoivat aiheuttaa ongelmia. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kuvaamisessa parasta on kiireetön tekeminen Kuvaamisessa Koivu kertoo nauttivansa kiireettömistä hetkistä. Monessa tilanteessa kuvattaessa onkin odotettava sopivaa hetkeä joko valon, henkilön ilmeen, ihmisten liikkumisen tai muutoin tavoitellun kuvan aikaan saamiseksi. Kuvissa onnistuminen on aina mukavaa. – Tiukka itsekritiikki on joskus kuvien ensimmäisellä katselukerralla saattanut aiheuttaa tunteen, että eihän tästä mitään tullut. Hetken päästä ja uudelleen katsoessa kuvia, havaitsee usein kuitenkin saavuttaneensa tavoitteensa, kertoo Koivu. Mäntän kamerakerhon toimintaa virkistetään Mäntän kamerakerhoa toimintaa halutaan nyt virkistää ja uusia jäseniä kaivataan toimintaan. Uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Mäntän kamerakerholla on muun muassa omat Facebook-sivut. Koivu kertoo, että Mänttä-Vilppulassa on paljon hyviä kuvaajia, sen huomaa vaikkapa somessa. Olisi tietysti mukava saada harrastajia mukaan yhteisiin tapaamisiin, jolloin omakin harrastaminen voi saada uutta kipinää. "Mänttä-Vilppulassa on paljon hyviä kuvaajia, sen huomaa vaikkapa somessa." Ahti Koivu