Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Taiteilijaelämää

  Ellen Thesleff oli aikansa edelläkävijöitä taiderintamalla. Hän loi uraa miesvaltaisella alalla ja nosti naistaiteilijoiden työtä esiin omalla esimerkillään. Hän oli sitkeä taistelija, joka viisveisasi muiden mielipiteistä ja aikansa normeista. Hän rakasti, mutta myös vihasi taiteilijaelämää. Pirkko Soinisen kirjoittama  Ellen (WSOY, 2018, 189 sivua) on fiktiivinen taiteilijaelämäkerta, joka on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tarinaa kirjassa kertoo tietenkin Ellen itse. Hän kertoo merkinnöissään niistä kymmenistä vuosista, jotka hän vietti rakastamansa taiteen parissa Firenzessä. Firenze on Ellen Thesleffille enemmän kuin kaupunki. Se on ystävä ja rakastettu kokonaisen 45 vuoden ajan. Silti vaikka Firenze antaa Ellenille paljon, hän kaipaa myös maalle Ruoveden Muroleeseen. Sinne lapsuuden rakkaisiin maisemiin, jossa sai nauttia maaseudun rauhasta ja ihanista Suomen kesistä. Vaikka Ellen kaipaa Suomeen ja Muroleeseen, ei hän voisi elää ilman Firenzen vilkasta elämää ja viliseviä katuja. Taiteilijoita kuhiseva Firenze on parasta luovuuden ja maalaamisen kannalta. Missään muualla Ellen ei ole saanut niin paljon aikaan kuin Firenzessä, jossa hän saattoi keskittyä kokonaan pelkälle taiteelle. Ellen maalasi taulujaan tuntikausia yhteen putkeen. Koko muu ympäröivä maailma unohtui, kun hän uppoutui työhönsä. Hän unohti nukkua ja syödä, mikä näkyi myös hänen kaventuneessa ja riutuneessa olemuksessaan. Siitä huolimatta hän elää Firenzen sykkeessä koko sielullaan. Hän palvoo vanhoja taiteenmestareita, tapaa ystäviään ja kaupungissa vierailevia sukulaisiaan. Kirjoittanut: Pirkko Soininen Kustantaja: WSOY Julkaistu: 2018 Sivuja: 189.