Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Suomen kesäisen järvimaiseman ääni

Mitä onkaan suomalainen järvimaisema ilman koko vesialueella kaikuvaa huutoa kuuik-kukuuik-kukuuik? Ei mitään, niin kiinteästi se kuuluu perinteiseen Suomen kesään. Jo tuon äänen kuullessa piirtyy mielikuviin tietynlainen maisema rauhallisine aaltoineen. Tuo ääni kuuluu tietysti kuikalle, joka on saanut nimensäkin huutonsa perusteella. Huudon lisäksi kuikka tunnetaan myös virtaviivaisesta puvustaan ja punaisista silmistään. Vaikka kuikan nimi tarkoittaa japanin kielellä suuren aaltojen samuraita, on suomalaisille enemmänkin tuttu mökkinaapuri. Sen kuulee ja näkee päivittäin uiskentelemassa järvenselällä. Meille suomalaisille niin tuttu kuikka on saanut oman kirjan. ja Lähikuvassa kuikka (Gaudeamus, 2019, 180 sivua) vie lukijan kesäiseen järvimaisemaan ja esittelee kuikkien käyttäytymistä jäiden lähdöstä syksyn muuttoon asti. Kirjan ihastuttavuus on sen suurissa kuvissa, joiden kautta lukija pääsee sukeltamaan kuikan elämän kiehtoviin yksityiskohtiin. Kirja kertoo myös linnulle ominaisista, hauskoista tavoista, kuten siitä, että parveen liittyvä yksilö tekee nokkatervehdyksen parven etummaisen kuikan kanssa ja että parvessa olevat kuikat pitävät toisiinsa jatkuvaa yhteyttä pienin rupatteluäänin. Lehtosen ja Perämäen kirja pyrkii vastaamaan yleisimpiin kysymyksiin kuikan elintavoista,  lisääntymisestä, pesimisestä ja monesta muusta vesilinnulle tyypillisestä asiasta. Miesten kirjan tiedot pohjautuvat kaksikon vuosikymmenten aikana tekemiin havaintoihin kuikasta ja sen käyttäytymisestä. Tietotekstin lisäksi kirjaa keventävät kirjoittajien minä-muodossa kirjoittamat retkikertomukset sekä valokuvat. Ne tuovat kirjan entistä lähemmäksi lukijaa, tavallaan lukijan ja kirjoittajan, meidän, yhteiseksi jutuksi. Perämäen ja Lehtosen kuikka-kirja kiehtoo luonnosta kiinnostunutta, mutta varmasti myös montaa muuta mökkeilevää ja ulkoliikkuvaa ihmistä. Upeat valokuvat saavat kenen tahansa pysähtymään kirjan ääreen. Mira