Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kultahäkistä karanneen kosto on arvaamaton

Ylellistä seurapiirielämää komean ja rikkaan miehen rinnalla elävä Faye elää unelmaansa. Hänellä on rakastava aviomies, ihana tytär ja rahaa hankkia kaikkea, mitä vain keksii toivoa. Päivät hän hoitaa kotia ja tytärtä miehen tehdessä pitkää päivää töissä. Fayen paratiisin kultareunuksia yrittää murtaa hänen paras ystävänsä Chris, joka uskoo Fayen näkevän miehensä Jackin liian ruusuisten, ikuisesti rakastuneen naisen, silmin. Faye uskoo Chrisin suhtautumiseen vaikuttavan hänen oman parisuhteensa päättyminen Jackin parhaan kaverin Henrikin kanssa. Jack ei myöskään pidän siitä, että Faye kaveeraa Chrisin kanssa. Faye tekee kaiken palvellakseen ja miellyttäkseen miestään, jopa abortin, koska Jack ei olekaan yhtä innostunut toisesta lapsesta kuin Faye. Kuitenkin Faye kuvitteli uuden lapsen lähentävän heitä entisestään. Totuus ja synkkien verhojen taakse piilotettu menneisyys yrittävät kaikin keinoin päästä esiin Fayen kamppailuista huolimatta. Hän oli nuoruudessaan, vielä Jackin tavatessaan kunnianhimoinen ja vahva nainen. Hän luopui kaikesta, Jackin vuoksi. Suurin isku vasten Fayen kasvoja tulee, kun hänelle selviää, että kaikki Jack kavereiden seurapiirivaimotkin tietävät, Jackin pettävän häntä. Faye ei vain halua uskoa sitä, kunnes hän näkee jotain, mitä ei pitäisi. Miksi ja miten Jack voi tehdä hänelle näin? Faye murtuu täysin, kun Jack jättää hänet. Faye päättää, että hän antaa täydellä mitalla takaisin, ehkä vielä hitusen enemmän.  Fayen suunnitelma saa vain lisää pontta, kun hän saa käsiinsä  Jackin tietokoneelta tämän henkilökohtaisia tiedostoja. On aika kostaa ja murskata Jack. Camilla Läckbergin Kultahäkki  (Otava, 2019, 350 sivua) ruotsalaisen jännityskirjailijan uutuus, joka avaa uuden kaksiosaisen sarjan. Kultahäkki ei lähde kuitenkaan alusta asti lentoon, kuten Läckbergin Fjällbacka-sarjan teokset. Kirjan alku on seksin täyteinen ja tarina tuntuu laahaavan, aivan kuin odottaen jotain tapahtuvaksi. Lopulta sitkeän lukemisen jälkeen, kun tarina pääsee vauhtiin, on se tuttua Läckbergiä. Arvaamattomia, kekseliäitä juonenkäänteitä yhdistettynä koukuttavaan tarinaan. Ihmismielen varjopuolia ja sen syvintä pohjaa tarjoileva psykologinen jännitysromaani kärsii suuresti sen alun kompastelusta. Se, joka tylsistyy alkun kankeuteen ja jättää kirjan sikseen, jättää lukematta oivaltavan tarinan. Mira     Kirjoittanut: Camilla Läckberg Kustantaja: Otava Julkaisuvuosi: 2019 Alkuperäisteos: En bur av guld Kääntäjä: Aleksi Milonoff.