Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kaupallinen yhteistyö: Webbipiste - Tunnistatko nettiriippuvuuden oireet?

Vielä kymmenisen vuotta sitten nettiriippuvuus oli kiistanalainen käsite. Internetin suurimmaksi uhaksi koettiin lähinnä nuorten kirjoitustaidon huononeminen ylenpalttisten hymiöiden käytön myötä, ja digitaalisuus nähtiin enemmänkin mahdollisuutena uusiin työpaikkoihin sekä taloudellisiin menestystarinoihin. Nyt Suomessa on kuitenkin havahduttu nettiriippuvuuden nopeaan kasvuun. Nettiriippuvuudelle ei ole tarkkoja diagnostisia käsitteitä, eikä tarkkoja lukuja nettiriippuvaisten määrästä ole saatavilla. Ongelman lisääntyminen on kuitenkin huomattu esimerkiksi A-klinikoilla. Usein nettiriippuvuus liittyy pelaamiseen tai sosiaaliseen mediaan. Addiktion muodostumiseen voi kuitenkin riittää vain viattomalta tuntuva kännykän näprääminen, joka alkaa viedä enemmän ja enemmän aikaa muulta elämältä. Oireisiin onkin hyvä puuttua jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ylenpalttinen netinkäyttö altistaa masennukselle Moni aktiivinen nettisurffailija havahtuu riskikäyttäytymiseensä turhan myöhään. Esimerkiksi peliongelma on huomattavasti nopeammin havaittavissa laina- ja pikavippi pinon kasvaessa ja ulosottajan kolkutellessa ovea. Internetriippuvuuden aiheuttamia oireita, kuten masennusta ja ahdistusta, ei kuitenkaan aina osata jäljittää oikeille alkulähteille. Netti voi pahimmillaan muodostua käyttäjälleen ”elektroniseksi morfiiniksi”. Käyttö muuttuu ongelmalliseksi, koska se on palkitsevaa. Nettiriippuvuuden voi tunnistaa monista eri oireista. Hälytyskellojen tulisi soida esimerkiksi silloin, kun sivuja selaillessa menettää ajantajunsa tai eikä surffailusta haluaisi pitää taukoja. Nettiaddikti tuntee myös ärtymystä ja muita vieroitusoireita joutuessaan viettämään aikaa ilman nopeaa nettiyhteyttä . Pahimmillaan riippuvuus johtaa liikunnan, nukkumisen tai ihmissuhteiden laiminlyömiseen. Monilla työpaikoilla esimerkiksi  sosiaaliseen mediaan tai forex-sivuille pääsyä on rajoitettu. Kiellot on kuitenkin helppo ohittaa VPN-yhteyden avulla, ja ongelmakäyttäytymistä voi jatkaa myös työaikana. Ei olekaan tavatonta, että nettiriippuvuus johtaa jopa irtisanomiseen. Irti kännykän sovelluskoukusta Kännykkä on helppo kaivaa esille tylsänä hetkenä. Aika humahtaa huomaamatta Facebookin tilapäivityksiä lueskellessa tai edetessä Wikipedia faktalinkistä toiseen. Myös monet sovellukset on rakennettu niin, että ne lisäävät puhelimen rutiininomaista vilkuilua sekä halua viipyä palvelussa kauemmin. Ilmiölle ovat alttiita erityisesti nuoret, jotka ovat kehittyneet älypuhelimien parissa. Ongelmaa pahentaa, että moni nuori pitää jatkuvaa kännykän näpertämistä täysin normaalina. On silti kiistatonta, että älypuhelinten liikakäyttö on haitallista aivoille ja oppimiskyvylle. Ongelmakäytön havaitseminen on kuitenkin vaikeaa. Usein oireet tulevat esiin ainoastaan hiljaisena ahdistuksena, jonka alkuperää ei pysty jäljittämään. Apua asteittaisesta vieroituksesta Nettiriippuvuus on vielä suhteellisen tuore ongelma, joten matalan kynnyksen ensiapua ei välttämättä ole helposti saatavilla. Akuutteihin tilanteisiin löytyy toki normaalia kriisiapua, jota saa esimerkiksi päihdeklinikoilta tai nuorisoasemilta. Lievemmissä tapauksissa keinot ovat usein omissa käsissä. Riippuvuuksien hoidossa suurin apu tulee yleensä ryhmäterapiasta ja kognitiivisesta terapiasta, jossa opetellaan hallitsemaan omaa käyttäytymistä eri menetelmiä käyttämällä. Lievemmissä tapauksissa näitä keinoja voi ottaa käyttöön oma-aloitteisesti. Netin käyttöä voi alkaa vähentää asteittain, ja samalla rakentaa mielekästä tekemistä käyttöön vapautuvalle ajalle. Riippuvuuksista vieroittautumiseen löytyy lukuisia self help -oppaita, joista voi ammentaa käyttökelpoisia neuvoja. Toki ironisesti suurin osa niistä sijaitsee netissä.