Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kaupallinen yhteistyö: Axo Finance - Axolainan avulla eroon useiden lainojen ahdingosta

Norjalainen, vuonna 2008 perustettu Axo Finans on Norjan suurin lainanvertailupalvelu, joka tarjoaa lainanvertailupalvelun sekä olemassa olevien lainojen yhdistämistä nyt myös Suomessa. – Meille Axolla tärkeitä arvoja ovat rehellisyys ja läpinäkyvyys. Haluamme tarjota Axolainan kautta mahdollisimman yksinkertaisen lainanhakuprosessin, jossa ehdot ja kustannukset ovat selkeästi esillä. Liiketoimintamme ei perustu pieniin präntteihin tai piilotettuihin lainaehtoihin, vaan luottamukseen ja parhaimpaan mahdolliseen palveluun asiakkaillemme, Axo Finance Oy:n toimitusjohtaja  Jussi Pennanen  sanoo. Yksi laina – yhdet selkeät kulut Useista lainoista koostuvien kokonaiskulujen hahmottaminen saattaa olla haasteellista. Lainojen keskittäminen yhdeksi lainaksi auttaakin oman talouden suunnittelussa ja hallinnassa. Rahaa jää lisäksi kuukaudessa enemmän elämiseen, kun lainan hoitoon liittyviä kuluja maksetaan vain yhdestä lainasta. Axolaina on pohjoismainen lainanvertailupalvelu, jonka verkostoon kuuluu monia suomalaisia ja pohjoismaalaisia pankkeja sekä rahoituslaitoksia. Axolainan lainavertailu on maksutonta, eikä vertailun tekeminen sido sinua mihinkään. Lainatarjouksemme ovat aina vähintään yhtä hyvillä ehdoilla, kuin rahoitusyhtiöistä ja pankeista suoraan haetut lainat. Autamme lainahakemuksen täyttämisessä ja lähetämme sen puolestasi kaikille verkostoomme kuuluville lainoittajille. Työskentelemme vain luotettavien ja hyvämaineisten lainanantajien kanssa, sillä haluamme tarjota sinulle vain parhaimpia ja selkeitä lainatarjouksia. Kauttamme voit hakea 2000 € – 50 000 € suuruista yhdistelmälainaa. Axolainalta saamasi lainatarjoukset ovat voimassa 30 päivää hakemisen jälkeen, joten voit tehdä päätöksesi kaikessa rauhassa. Lue lisää