Dokumenttien ammattilainen sai idean elokuvaan kirjasta - Elämänmeno - KMV-lehti

Dokumenttien ammattilainen sai idean elokuvaan kirjasta

Tuottaja Tapio Kalliomäki kertoo prosessin olleen hieno. Idea elokuvaan virisi esille jo vuonna 1993.

30.1.2019 17:15

Viime vuonna ensi-iltaan tulleen Suomen vapaussodasta kertovan dokumenttielokuva Tie Tampereelle 1918 ohjaaja ja tuottaja Tapio Kalliomäki kertoo prosessin olleen hieno. Idea elokuvaan virisi esille jo vuonna 1993. Kalliomäki luki Heikki Ylinkankaan kirjan Tie Tampereelle ja sai idean, että kirja olisi mielenkiintoista tehdä elokuvan muotoon. Kukaan ei sitä vielä ollut tehnyt. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt mukaan. Vuonna 2013 Ylikangas antoi oikeudet teoksensa käyttöön ja niin yhteistyö miesten välillä alkoi.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Tuoreimmat