KMV-lehti 30 vuotta sitten: Bod tulee taas! - Elämänmeno - KMV-lehti

KMV-lehti 30 vuotta sitten: Bod tulee taas!

KMV-lehti kertoi 3. huhtikuuta vuonna 1990, että tämän kevään hiusmuoti ottaa vaikutteita 1960- ja 1970-luvun Englannista.

”Korvan edessä on runsaasti hiuksia ja jännittävänä yksityiskohtana kevään linjoissa ovat poskikoukut.” Malli: Saara Paananen. ­

30.3.2020 10:59

Takavuosien bod näkyy nyt katumuodissa eri versioina niin naisilla kuin miehillä.

”Otamme vaikutteita kansainvälisestä hiusmuodista ja sovellamme sen suomalaisiin hiuksiin”, kertoo Jari Kytömäki, Cutrin Oy:n koulutuspäällikkö.

Hän kertoo, että nyt suositaan 1960-luvun poskihiuksia, poskikoukkuja ja pulisonkeja. Korvan edessä on runsaasti hiuksia. Muotoilu on epäsymmetristä ja takaraivoa korostetaan. Tänä keväänä haetaan mahdollisimman täydellistä kallonmuotoa eli pitkää profiilia.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Tuoreimmat