Hyvä dekkari on myös hyvää kirjallisuutta

Toimitus on lukenut suomalaisia tänä vuonna julkaistuja dekkareita: Totuuden portaat, Lyijyvalkoinen, Veljet – Amir ja Vaaran vuodet. Sotilastrilleri Varjo ei ilmestynyt suunniteltuna ajankohtana tänä keväänä, mutta siitä on pohdintaa ja esittelyä ennakkotietojen perusteella.

Toimitus on lukenut Anu Patrakan, Jyrki Erran, Joonas Konstigin ja Outi Hongiston tänä vuonna julkaisemat dekkarit sekä esittelee Ville Kaarnakarin vielä julkaisematonta sotilastrilleriä.

5.6.2020 14:25

Anu Patrakka: Totuuden portaat, 280 s. Into, 2020. Totuuden portaiden juoni on kuin pienen portugalilaisen kaupungin kujat. Tapahtumiltaan synkkä, mutta uskottava tarina ponnistaa arjen keskeltä. Henkirikokset, niin säälimätöntä kuin se onkin, tuntuvat todellisilta juuri siksi, ettei niiden takaa suurta pahuutta löydy, vain heikkoutta, itsekkyyttä ja typeryyttä. Patrakan kertomana henkilöiden puutteet kasvavat tarinan edetessä ja konkretisoituvat pahuudeksi, sattumien ja olosuhteiden myötävaikutuksella.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos