Lättähattujen jäähyväiset jättivät monille haikean olon ja avoimia kysymyksiä tulevaisuudesta

Sunnuntaina aamupäivän viimeisen tunnin aikana alkoi Vilppulan asemalle kerääntyä autoja. Tieto lähiaikojen viimeisistä junamatkoista Vilppulan ja Mäntän välillä oli selvästi tavoittanut ihmiset.

Pirjo Hautaniemi ja Aaro Leponiemi lähtivät juna-ajelulle Kurusta saakka.

Haapamäen museoveturiyhdistyksessä oltiin vielä pari päivää aiemmin siinä luulossa, että radan kunnossapito loppuu kokonaan tulevan talven aikana. Vasta päivää ennen oli tullut tieto, että kunnossapitoa ei lopetetaan kokonaan.

Tämän vuoksi sunnuntaina ajetut kolme edestakaista lättähattuvuoroa taajamien välillä, olivat toistaiseksi viimeisiä ajoja. Mäntän radalle annettiin siis vielä toivoa.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos