Kun vihdoinkin päästiin soittamaan elävää musiikkia oikealle yleisölle

Musiikin opiskelu on varmasti yksi eniten kärsineistä harrastuksista jo yli kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana.

Vappu Sahrman ja Emmi Lepistö ovat ehtineet soittamisessa jo varsin pitkälle ja ovat tehneet yhdessä jonkin verran soittokeikkoja.

20.3. 11:45

Kokonaan opiskelua ei missään vaiheessa onneksi tarvinnut lopettaa, mutta suuren osan aikaa jouduttiin turvautumaan etäopiskeluun. Jokainen, joka on vähääkään opiskellut jotain instrumenttia, tietää miltä tällainen opiskelu tuntuu. Myös oppilaskonsertit ovat olleet tauolla, joten tuiki tärkeät esiintymistilaisuudet ovat jääneet vähiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos