Vanhukset nauttivat jalat vipattamaan laittaneesta musiikista, herkullisista vohveleista ja tutuistaan

Sarapihan ja Sarahelmen asumisyksikköjen asukkaat, omaisia ja henkilökuntaa viettivät yhteistä kesäjuhlaa tiistaina 21. kesäkuuta aurinkoisessa säästä, vohveleista ja hyvästä musiikista nauttien.

Parin vuoden koronapandemian aiheuttaman tauon jälkeen Pihlajalinnan Sarapihan ja Sarahelmen asumisyksikköjen asukkaat, omaisia ja henkilökunta pääsivät viettämään yhteistä kesäjuhlaa.

22.6. 11:33

Kesäjuhla oli pari vuotta tauolla koronapandemian vuoksi, minkä vuoksi yhteisellä tapahtumalla oli suuri merkitys arjen piristäjänä. Juhlassa musisoi Los Dos eli Eero Peltosen ja Antti Järvisen muodostama duo.

Anne Salonen seurasi iloisella mielin ohjelmaa Sarahelmessä asuvan isänsä Kyösti Laineen kanssa. Laineen kädet löivät tahtia ja jalat vipattivat Los Dosin musiikin ansiosta.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos