Kesäkuu loppui turhankin lämpimänä – kuun viimeisen viikon jokainen päivä oli hellepäivä

Kesäkuun lämpöennätys tilastossani on vuodelta 1988, jolloin mittasin 32 asteen helteen. Kesäkuussa -97 oli pahimmillaan kolme astetta pakkasta.

Metsälampi kaukana kaikesta. Kuuluu vain lintujen laulua ja vaimeaa tuulen suhinaa. Lähimmillään sadan metsin päässä kallioleikkauksessa kulkevan Keuruun–Oriveden tien äänet vaimenevat. Atilanlampi kuvattuna 29. kesäkuuta.

5.7. 12:15

Kesäkuu alkoi hiukan keskimääräistä viileämpänä. Vasta juhannusaattona alkoi lämmetä. Lämpenikin kunnolla. Viimeisen viikon jokainen päivä oli hellepäivä. 27. päivänä käväistiin 30 asteessa. Kuudentena ja seitsemäntenä käytiin aamuyöstä neljässä asteessa.

Kesäkuun lämpöennätys tilastossani on vuodelta 1988, jolloin mittasin 32 asteen helteen. Kesäkuussa -97 oli pahimmillaan kolme astetta pakkasta.

Käänninsalmi tulvii Käänninniemen luona Pättiniemen länsikulmassa 12. kesäkuuta.

Kesäkuussa on harvemmin lunta. Vuonna 1982 oli. Autollinen mänttäläisiä videomiehiä lähti Iisalmeen opiskelemaan. Aamulla piti raaputtaa tuulilasista jäätä. Jo matkalla hiutaloi hiukan, seuraavan yönä enemmänkin. Iisalmessa oli maa aamulla valkoinen ja lisää lunta tuli taivaan täydeltä. Sen viikon ylimmätkin lämpötilat pysyttelivät selvästi alle kymmenen asteen.

Viime kuussa oli seitsemän hellepäivää. Kesäkuussa -99 niitä oli 13 ja kuutena kesäkuuna ei ainoatakaan.

Kuluneen kuukauden keskimääräinen lämpötila oli lähes 16 astetta, mikä on puolitoista astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon. Viime vuoden kesäkuun keskilämpö oli 18 astetta ja vuoden 1993 vastaavasti 11 astetta.

Kesäkuussa kelpuutin seitsemän päivää sadepäiviksi. Vuosien -84 ja -85 kesäkuiden aikana satoi 18 päivänä ja vuosina -92, -20 ja -21 vain neljänä päivänä.

Jokohan pian lennettäisiin pesästä? Kuvattu 27. kesäkuuta. 1.7. pesä oli jo tyhjä.

Kesäkuun alku oli kohtalaisen sateinen. Kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana lorisi 43 millimetrin edestä. Viimeinen kolmannes tarjosi vettä vain neljän millin verran eli kokonaissademäärä oli 47 milliä. Kesäkuussa -08 satoi 141 milliä ja -06 tihutteli vain 37 milliä.

Mäntässä oli loppukuu kuiva, muissa seurannassa olevissa paikoissa vieläkin kuivempi. Hallissa pisaroi viimeisen kolmanneksen aikana 0,5 milliä, Hyytiälässä 0,4 milliä ja Härmälässä jäätiin nollaan. Kokonaissademäärät olivat samassa järjestyksessä 44, 45 ja 31 milliä.

Juhannusaaton ylin lämpötila oli 27 astetta ja alin 11 astetta. Vuoden 1989 juhannusaattona hikoiltiin pahimmillaan 29 asteen helteessä ja vuosina 2009 ja -14 oli yöllä lämpöä vähimmillään 4 astetta. Vuoden -03 aattona jäi lämpötila ylimmilläänkin 13 asteeseen. Ja tietenkin satoi.

Mäntänvuoressa juhannuspäivän kukkaisia.

Myös juhannuspäivänä päästiin 27 asteeseen. Yölämpötila oli alimmillaan 14 astetta. Vuoden 1999 juhannuspäivänä mittasin 30 asteen lämpötilan. Vuosina -07 ja -14 laski yölämpötila neljään asteeseen. Vuoden 1981 juhannuspäivänä satoi koko ajan ja lämpötila oli parhaimmillaan 11 astetta. On tainnut joskus joulunakin olla lämpimämpää. Juhannuspäivänä -08 satoi kunnolla, 35 millimetriä.

Toukokuussa näytti siltä, että hyttyset ovat unohtaneet meidät. Yhtään inisijää en tavannut. Sitten tuli kesäkuu – ja hyttyset. Ensimmäisen verenimijän hätistin kädeltäni lenkillä Mäntänvuoressa kesäkuun ensimmäisenä. Muita en sillä lenkillä tavannut. Sen jälkeen niitä onkin riittänyt.

Juha Nikulainen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos