Heinäkuussa satoi reippaasti

Heinäkuun sää oli suomalaiseen tyyliin vaihteleva. Naistenviikon sateet kastelivat perinteiseen malliin.

Ei kai Vuohijoki ole jäässä 1. heinäkuuta? Lämpöä on melkein 30 astetta.

5.8. 11:00

Viime kuussa satoi pihassani 157 millimetriä, mikä on kolmanneksi suurin määrä tilastossani. Vuoden 2012 heinäkuussa satoi 250 milliä, yhden 24 tunnin jakson aikana jopa 86 milliä. Vuoden 2018 heinäkuussa satoi vain 22 milliä.

Ei ollut kovin kuivaa muuallakaan lähialueilla. Hallissa lorisi 92 millin edestä, Hyytiälässä 83 ja Härmälässä 61 millin verran. Viime kuun 13. päivänä satoi pihassani 38 milliä, Hallissa 27 milliä, mutta Härmälässä vain 5 milliä.

Sadepäiviksi kelpuutin 13 päivää. Vuoden 1984 heinäkuussa satoi 18 päivänä ja vuoden 1994 heinäkuussa oli vain kaksi sadepäivää.

Ilmatieteen laitos ennusti Pirkanmaalle kuun 13. päiväksi rankkasadetta. Vettä tulisi 50 millimetriä. Torstaina Aamulehti uutisoi , että jäimme Suomen yli kulkeneen kapean sadealueen länsipuolelle. Härmälässä satoikin vain viisi milliä. Mutta Mänttä oli toista maata. Pihassani satoi 38 milliä. Seuraavanakin päivänä lorisi vielä 15 millin edestä. Eikä Vilppulakaan jäänyt osattomaksi. Tulviva rautatien alittava ajotie keskustan tuntumassa oli jonkin aikaa suljettuna.

Kerran kesäisenä päivänä 90-luvulla koin oikein kunnon kesätulvan. Ensin Espoossa Kehä Kolmosella pääsin etuilemaan kahlaamalla oikealla kaistalla parinkymmenen sentin vesikerroksessa ohi vasemmalla kymmensenttisessä vedessä matelevan pitkän autojonon. Haagaan päästyäni oli etsittävä vaihtoehtoreitti. Rautatien alitus oli metrisen vesikerroksen vallassa. Pieni Domingoni osasi kahlata, mutta ei uida, valitettavasti.

Olisiko pitänyt ottaa sienikori mukaan? Mäntänvuori 24. heinäkuuta.Oja on syvässä kanjonissa. Vesi on vähissä, mutta kasveja riittää. Mäntänvuori 24. heinäkuuta.

Hellepäiviä oli viime kuussa kuusi. Vuonna 2010 niitä oli 24 ja vuosina 2004 ja 2017 ei ainoatakaan.

Kuluneen kuukauden keskilämpötila oli 17 astetta. Pitkäaikainen keskiarvo oli lähes tarkalleen sama. Vuoden 2010 heinäkuun keskilämpö oli 21 astetta ja vuonna 2017 se jäi 14 asteeseen.

Viime kuun alussa käytiin kahtena päivänä 29 asteessa ja viikkoa myöhemmin jäätiin kahdeksaan asteeseen.

Vuoden 2010 heinäkuussa oli parhaimmillaan – tai ehkä pahimmillaan – 33 astetta ja vuotta aikaisemmin jäätiin yhtenä heinäkuisena yönä kahteen asteeseen.

Heinäkuun 18. ja 24. päivien välillä on naistenviikko eli pelkkiä naisten nimipäiviä. Sillä viikolla ei poutaa esiinny, sanotaan. Eikä aivan syyttä. Vuoden 1981 jälkeen on tilastostani mukaan ollut neljä täysin sateetonta naistenviikkoa, viimeksi vuonna 2018. Vuoden 1984 naistenviikolla satoi jokaisena päivänä. Silloin minulla ei ollut sademittaria, joten määristä en tiedä. Vuoden 2005 naistenviikolla satoi kuutena päivänä yhteensä 60 millimetriä. Ja tänä vuonna kahtena sadepäivänä 22 milliä.

Keisarinviitta Mäntävuoren Hiihtomaassa 31. heinäkuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos