Tunnelma katossa Juupajoella perjantai-iltana, katso hienot videot ja kuvat

Kolmatta kertaa järjestetty Lux Korkeakoski keräsi Walleniuksen Wapriikin tehdassaleihin satoja ihmisiä perjantai-iltana. Tapahtumaan voi osallistua vielä lauantaina 1. lokakuuta.

Piagrinan valotanssi oli huikeaa nähtävää Lux Korkeakosken tapahtumassa. Hän on esiintynyt muun muassa Tuliryhmä Flammassa.

1.10. 11:10

Perjantai-iltana syyskuun viimeisenä päivänä Lux Korkeakoski osoittaa tarpeellisuutensa tapahtumien joukossa. Valoa, iloa ja yhdessäoloa ihmiset tuntuvat kaipaavan juuri nyt pimeys valtaa maiseman.

Piagrinan valotanssiin kuuluu akrobaattisia liikkeitä eri välineillä.

Perjantai-iltana Juupajoella satoi, mutta tunnelma Walleniuksen Wapriikin tehdassaleissa oli kuin hyvissä bileissä. Kaikenikäiset kävijät tuntuivat nauttivan valoshow’sta, bändin soitosta ja näyttelyistä. Ympärillä kuului naurua, puheenpölinää, osa ihmisistä innostui tanssimaan. Osa kiersi katsomassa näyttelyjä.

Tuolikoreografia kertoo tarinaa uskalluksesta ylittää elämän kipukohtia. Kokonaisuudessaan tanssi kuvaa ihmisen kasvutarinaa.

Piagrinan valotanssi nähtiin illan aikana kahdesti. Toisen kerroksen tehdassaliin kertyi kaikenikäistä katsojaa ja perhekuntia. Taiteilija käyttää esityksessään erilaisia valoa tuottavia välineitä ja asusteita ja tanssii akrobaattisia temppuja tehden musiikin tahdittamana.

Piagrina on taiteilijanimi. Hän kertoo esiintyvänsä Walleniuksen Wapriikissa ensimmäistä kertaa ja on vaikuttunut tehdasrakennuksesta ja uudesta kulttuuripaikasta Juupajoella.

Piagrina asuu Kangasalla Ruutanassa, maaseudun rauhassa. Hän kokee tärkeänä, että pienillekin paikkakunnille saadaan näyttäviä show’ta, ei vain isoille paikkakunnille.

”Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja käynyt opiskelemassa Tampereella ja Helsingissä. Minusta on hienoa, että voin näyttää maailmalta saamaani osaamistani pienellä paikkakunnalla. Olin vaihto-oppilaani vuoden Yhdysvalloissa ja olen esiintynyt Las Vegasissa muutamissa tapahtumissa.”

Piagrina on Tuliryhmä Flamman jäsen Tampereella. Hän on esiintynyt kotimaan lisäksi ulkomailla. Korkeakoskella nähtävän esityksen hän on itse suunnitellut. Siinä on muun muassa Tommi Henttisen biisejä.

”Tuolikoreografia kertoo uskalluksesta ylittää elämän kipukohtia, voimaantumista. Kokonaisuudessa tanssi kuvaa kasvutarinaa.”

Lux Korkeakoski saa jatkoa

Walleniuksen Wapriikissa on esillä valotapahtumaan liittyvien teosten lisäksi useita näyttelyjä.

Walleniuksen Wapriikin yrittäjä Hannele Eerola-Jämsén kertoo, että perjantaina Lux Korkeakoskessa käyneen satoja kävijöitä. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä tapahtumaan myytiin perhelippujakin, joten yhdellä lipulla saattoi tulla vaikka 4-5 kävijää. Silmin nähden alkuillasta olikin paljon lapsiperheitä liikkeellä.

Reeta Leinosen näyttely Arvokas elämä.

Yrittäjän mukaan Lux Korkeakoski saa jatkoa tulevina vuosina valoteemalla. Myös musiikkiesityksiä on luvassa lisää ensi vuonna.

Lux Korkeakosken tunnelmaan on mahdollisuus osallistua vielä lauantaina 1. lokakuuta kello 19.30 alkaen Walleniuksen Wapriikissa.

Kalle Tuomen näyttely Öljynkatkua ja karismaa.

Petri Halttusen näyttely I am invisible, am I?

Katso videolta, kun valoakrobatiataiteilija Piagrina esiintyy:

Katso videolta, kun Kassara esiintyy Walleniuksen Wapriikin Lux Korkeakoski -festivaalissa:

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos