Syyskuu oli vähäsateinen ja viileä

Juha Nikulainen kertoo syyskuun säästä.

Lemmenpolku kuvattuna 20. syyskuuta Mäntässä.

4.10. 9:30

Viime kuun ensimmäinen kolmannes oli todella kuiva. Seurannassani olevilla sääasemilla olivat sademäärät Hyytiälän nollan ja Hallin alle yhden millin välillä. Omassa pihassani Koivikkotiellä lorisi sentään peräti kolmen millimetrin edestä.

Keskimmäinen kolmannes korjasi hiukan tilannetta eikä loppukuukaan aivan kuivaksi jäänyt. Syyskuun kokonaissademäärä oli Hallissa 43 milliä, Hyytiälässä 26 ja Härmälässä 12 milliä. Omassa pihassani satoi 33 milliä. Vuoden 2011 syyskuussa satoi pihassani 175 milliä ja kolmea vuotta myöhemmin vain 20 milliä. Vuodet eivät ole veljeksiä, eivät edes sisaruksia!

Sadepäiviä oli viime kuussa seitsemän. Vuoden 1986 syyskuussa tarvittiin sateensuojaa peräti 23 päivänä ja vuonna 2014 vastaavasti vain kahtena syyskuisena päivänä.

Pihlaja voi punottaa ilman marjojakin. Kuvattu 21. syyskuuta.

Kuukauden keskilämpö oli 8,3 astetta, mikä oli lähes puolitoista astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Kolein oli vuoden 1993 syyskuu, jolloin keskilämpö jäi 5,3 asteeseen ja vuoden 2006 syyskuu oli vastaavasti lämpimin 11,9 asteen keskilämmöllään.

Korkein lämpötila oli 16

Viime kuun korkein lämpötila oli 16 astetta ja alin yksi aste pakkasella. Molemmat lukemat mittasin kahtenakin päivänä.

Syyskuun kuudentena vuonna 1999 käväistiin 24 asteessa ja saman kuukauden 28. päivänä vuonna 1987 hytistiin pahimmillaan kahdeksan asteen pakkasessa. Vuoden myöhäisin 20 asteen ylitys oli syyskuun 27. päivänä vuonna 2020, jolloin mittasin parhaimmillaan 21 asteen ”melkeinhelteen”.

39 sadepäivää toukokuusta syyskuuhun

Toukokuun alusta syyskuun loppuun satoi tänä vuonna 347 milliä, mikä oli selvästi alle keskimääräisen. Vuonna 2012 vastaava lukema oli 582 milliä ja vuonna 2018 satoi tuona aikana 292 milliä.

Sadepäiviä oli viitenä ”kesäkuukautena” vuonna 1986 peräti 77 ja vuonna 2018 jäätiin 32 sadepäivään. Tänä vuonna samaan aikaväliin osui 39 sadepäivää.

Vuosina 2010 ja 2018 oli touko-syyskuussa 39 hellepäivää. Vastaavasti samana aikavälinä vuonna 2017 oli niitä vain yksi. Tänä vuonna mahtui samaan aikaväliin 21 hellepäivää. Syyskuu olisi kyllä turha mainita tässä yhteydessä. Sen aikana en ole saanut noteerata yhtään hellepäivää. Vuonna 1999 päästiin sentään lähelle eli 24 asteeseen.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos