Olen laskiaisesta lähtien lukenut Kolhon kirkossa Uutta testamenttia kolmesti viikossa ja tarkoitus on saada se luettua kokonaan ennen pääsiäistä. Tämän paaston ajan lepään Jumalan sanan äärellä. Luen vaan, en selittele. En edes yritä ymmärtää tai löytää jotain uutta.
Kaksituhatta vuotta tätä samaa kirjaa on luettu. Sukupolvi toisensa jälkeen on löytänyt siitä lohtua, voimaa ja virvoitusta. Ympäri maailmaa sama sanoma on koskettanut ihmisiä kaikista kulttuureista ja ympäristöistä. Lapsille opetetaan Raamatun kertomuksia pyhäkouluissa ja samaa Raamattua luetaan saattohoidossa. Liikemiehet vievät Uusia testamentteja kouluihin, hotelleihin, sairaaloihin, vankiloihin… Sama sanoma, kirjakääröinä, eri kielillä, käsin kopioituina teksteinä, painettuna, luettuna, mobiililaitteissa, muistitikuilla… Kestävä sanoma tämän maailman myrskyissä ja epävarmuudessa.
Minä istun Kolhon kyläkirkossa lukemassa ja miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat lukeneet ja yhä lukevat samoja tekstejä. Ihmeellistä. Vapauttavaa. Minun ei tarvitse olla nokkela ja keksiä jotain uutta. Minä lepään kestävällä kalliolla. Minun turvani on Jumalassa. Hän pitää minusta huolen. Vakaata, pysyvää, mahtavaa!
Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa 14:27 ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”
Kaivanpa esille vielä virsikirjankin ja veisaan sydämeni kyllyydestä virsiä, joista vanhimmat ovat myös useita satoja vuosia raikuneet kirkoissamme. Niitä on veisattu hädässä, ilossa, surussa, hämmennyksessä, juhlassa, epätoivossa, kaikenlaisissa tilanteissa. On huudettu Jumalan puoleen, on ylistetty ja on itketty. On seisottu tai välillä oltu polvillaan kalliolla, joka kestää.
Psalmista 46:10 ”Be still and know that I am God” lukee huoneentaulussani. Sen lupauksen varassa saan olla pieni ja avuton ihminen, jolla on suuri ja mahtava Jumala.
Jaana Kekkonen
Diakoniatyöntekijä
Mänttä-Vilppulan seurakunta