Palmusunnuntai

Jerusalemissa on jo 300-luvun alkupuolella tunnettu perinne kokoontua palmusunnuntaina Öljymäelle laulamaan ja kuulemaan päivän aiheeseen liittyviä Raamatunkohtia.

Suomessa on jo kauan ollut tapana tuoda palmusunnuntaiksi kotiin pajunoksia. Sama tapa on ollut myös Ruotsissa ja Englannissa. Itäisessä traditiossa palmusunnuntain nimikin on ollut ”pajusunnuntai.”

Kirkon alttari voidaan myös koristaa pajunkissoin. Niillä kuvataan palmunlehviä, joita ihmiset heittivät tielle Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin. Pajuun on päädytty siksi, ettei lumisesta luonnosta löydetty muuta elävää oksaa.

Tavan lähtökohtana on Jerusalemissa jo 300-luvun alkupuolella tunnettu perinne kokoontua palmusunnuntaina Öljymäelle laulamaan ja kuulemaan päivän aiheeseen liittyviä Raamatunkohtia. Kotiin palattiin kulkueessa, jossa kannettiin palmun tai öljypuun oksia ja laulettiin ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.”

Myöhemmin palmusunnuntain kulkueet tulivat yleisiksi eri puolilla kristikuntaa. Oksia alettiin tuoda myös jumalanpalveluksiin, joissa niitä vieläkin jaetaan seurakuntalaisille muun muassa roomalaiskatolisessa ja anglikaanisessa kirkossa.

Palmunoksa tai meidän paju on tässä yhteydessä Kristuksen kuninkuuden ja voiton vertauskuva sekä myös hänen seuraajilleen tulevan iankaikkisen elämän tunnus (vrt. Ilm. 7:9). Öljypuu on Kristuksen lunastustyön symboli.

Ortodoksisessa kirkossa pappi siunaa palmusunnuntain vigiliassa pajunoksat, minkä jälkeen ne annetaan kirkkoväelle. Tähän liittyy nimenomaan Karjalassa yleisesti tunnettu virpominen ja Itä-Suomessa käytetty nimitys virposunnuntai. Lapset käyvät virpomassa sukulaisiaan ja naapureita. He lyövät näitä kevyesti pajunoksilla sekä toivottavat onnea ja siunausta. Virpoluku voi kuulua esimerkiksi näin:

”Uudella vitsalla virvoitan, vanhan kuoren kirvoitan, enkä suurta palkkaa vaadi, enkä velkakirjaa laadi. Jumala sinua siunatkoon.”

Tämä virpomisluku palauttaa mieliin Kristuksen, joka on sovitustyöllään pyyhkinyt pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan (Kol. 2:14). Niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu (Jes. 6:7).

Siunattua pääsiäistä!

Kirjoittaja on Kuoreveden alueen pappi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos