Rasvamaksa on salakavala tila ja siitä voi kärsiä tietämättään – Nämä asiat jokaisen kannattaa tietää vaivasta, jonka riskiä voi pienentää itse helposti
Joka neljännellä suomalaisella on rasvamaksa – ja monilla tietämättään. Vaikka rasvamaksa ei häiritsisi arkea mitenkään, se altistaa silti esimerkiksi sydäninfarktille. Nämä faktat jokaisen kannattaa tietää piilevästä kansantaudista.
Vaikka olo tuntuisi täysin terveeltä, rasvamaksa altistaa silti vakaville sairauksille. Rasvamaksan tehokkain hoitokeino on painonpudotus, mikä tarkoittaa useimmiten liikunnan lisäämistä ja ruokavalion muuttamista terveellisemmäksi. Kuva: Antti Hämäläinen / Sanoman arkisto
1. Rasvamaksa on vaarallinen, mutta usein pitkään oireeton
Rasvamaksa tarkoittaa sitä, että maksasoluihin kertyy tavallista enemmän rasvaa, jolloin maksan normaali toiminta vaikeutuu. ”Maksa on aineenvaihdunnan keskus, ja rasvamaksasta puhutaan, jos yli viisi prosenttia maksasta muodostuu rasvasta. Pienellä osalla ihmisistä maksa ikään kuin tukehtuu rasvaan ja rasvan sekaan muodostuu arpikudosta. Tällöin voi kehittyä maksakirroosi”, sanoo sisätautiopin professori Hannele Yki-Järvinen Helsingin yliopistosta.