Koskikara istui aluksi keskellä Vilppulankoskea olevalla kivellä. Istuskellessaan se vaistosi, että kosken pohjalla oli sille ravintoa. Se ei pystynyt näkemään sitä, koska veden pinta liikkui voimakkaasti. Sen piti astua alas vesirajaan ja painaa kasvonsa veteen ja katsoa kohdetta pintaa syvemmältä.
Koskikaran vaivannäkö kannatti – palkinto odotti pintaa syvemmällä
Koskikaran piti astua alas vesirajaan ja painaa kasvonsa veteen katsoakseen kohdettaan pinnan alla.
Koskikarakin katsoi ennakkoluulottomasti pintaa syvemmältä, hyppäsi yhden askeleen kiven päältä ja sai sen, mitä kaipasi. Kuvan lähetti Paavo Rauskanen.