Taysin kirurgit pelastavat nyt päivittäin klapikoneella tai sirkkelillä telottuja käsiä – Lähes aina vammoihin johtaa yksi syy

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hoidetaan noin puolet koko valtakunnan vakavista käsivammoista.

Taysin käsikirurgeille on taas tullut paljon klapikoneiden ja sirkkeleiden aiheuttamia vammoja hoidettavaksi.

Kevään polttopuutalkoot tarkoittavat Tampereen yliopistollisen sairaalan käsikirurgeille kiirettä leikkaussaleihin. Käsivammojen hoito Taysissa lisääntyy huhti- ja toukokuussa, kertoo käsikirurgian ylilääkäri Olli Leppänen.

Suomalaisilla yleisin syy vakavan käsivamman taustalla on klapikoneen tai sirkkelin huolimaton käyttö. Taysin käsikirurgeille on Leppäsen mukaan tullut klapikoneiden ja sirkkeleiden aiheuttamia vammoja tavanomaista kevättahtia.

”Näemme päivittäin potilaan, joka on kätensä jompaankumpaan koneeseen loukannut”, Leppänen kertoo.

Puuntyöstökoneiden huolimaton käyttö voi aiheuttaa vakavia vammoja. Vakavissa käsivammoissa on irronnut sormia tai suurempi raajanosa tai tullut avomurtuma, joka estää verenkierron vaurioituneeseen raajan osaan, Leppänen kertoo.

Näissä tilanteissa raajan pelastamisella on kiire. Kirurgit tekevät kevään kiireaikana leikkauksia yötä myöten.

Taysissa hoidetaan noin puolet koko valtakunnan vakavista käsivammoista.

Vaikka Taysissa on vuosikymmenten kokemus hankalien käsivammojen hoidosta ja raaja saataisiin pelastettua, eivät käden liike ja tunto palaa aikuisella ihmisellä koskaan täysin ennalleen.

Klapikone voi murskata

Leppänen kertoo, että osalta potilaista on saattanut leikkautua irti koko käsi esimerkiksi ranteen kohdalta tai irrota useita sormia.

Klapikone tekee Leppäsen mukaan ihmiskehoon usein sirkkeliä rumempaa jälkeä.

”Sirkkeli on kuitenkin terävä, ja sillä tulee siistejä haavoja tai murtumia. Klapikone voi tehdä murskavammoja, jos käsi juuttuu koneeseen”, kertoo Leppänen.

Leppäsen mukaan lähes kaikilta sirkkeli- ja klapikonevammat voi välttää, kun noudattaa laitteiden ohjeita.

Älä virittele itse

Melkein kaikki Taysiin päätyvät käsivammat liittyvät siihen, että konetta on käytetty väärin.

Klapikoneen käyttö on hidasta, kun sitä käyttää ohjeiden mukaan. Puu pitää itse syöttää koneeseen. Sen jälkeen koneen käyttäjän kädet ovat kahvoilla, eivätkä voi ajautua terän väliin.

Moni saattaa pyytää kaverin avuksi syöttämään puuta koneeseen. Toinen käyttää kahvoja.

”Silloin on vaara, että kädet saattavat jäädä terän väliin”, Leppänen sanoo.

Taysin käsikirurgien leikkauspöydälle päätyy myös niitä, jotka ovat ohittaneet koneen turvamekanismit.

Yleensä täytyy painaa kahta kahvaa, jolloin käsi ei voi eksyä terän ja puun väliin. Osa on yrittänyt virittää esimerkiksi rautalangalla toisen kahvan kiinni, jotta pystyy lataamaan konetta samalla toisella kädellään.

Ei lapsia lähelle

Kirurgit joutuvat välillä pelastamaan myös lasten käsiä vakavien käsivammojen jälkeen. Leppänen tähdentää, että lasten paikka ei ole samalla pihalla käytössä olevan klapikoneen kanssa.

Vakava käsivamma saattaa vaikuttaa vammautuneen loppuelämään. Toipuvalle potilaalle saattaa lopulta tulla eteen ammatinvaihto.

”Vaikka sormet saataisiinkin istutettua takaisin käteen, leikkauksen lopputuloksena saattaa olla huonosti tuntevat tai jäykät sormet”, Leppänen kertoo.

Taysissa on Leppäsen mukaan odotettu kevättä huolestuneena, koska monen polttopuuvarastot ovat talven kovien energiahintojen jälkeen tyhjillään. Toistaiseksi käsivammojen määrä ei ole edellisvuosiin verrattuna kasvanut, Leppänen kertoo.

Lue lisää: Klapikoneiden varomaton käyttö aiheuttaa käsivammoja – älä poista suojuksia tai ohita koneen suojatoimintoja

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos