Viime yö oli ehkä kylmin ennen syksyä – Nyt sää lämpenee rajusti, ensi viikolla voi olla jo hellettä

Helatorstaina lämpötila notkahti, mutta ennusteiden mukaan loppukuusta on tulossa jopa tavallista lämpimämpi.

Lämpimät säät palaavat, ja loppuviikolla lämpötila nousee 20 asteen tuntumaan.

Tänään sää lämpenee ja poutaantuu, Ilmatieteen laitos kertoo. Kolean helatorstain jälkeen lämpötila kipuaa maan etelä- ja keskiosissa lähelle 20 astetta. Pohjoisessa voidaan paikoin jäädä alle kymmeneen lämpöasteeseen.

Sää on poutainen lähes koko maassa. Aivan pohjoisessa voi tulla paikoin sateita.

Viikonlopun aikana lämpötila saattaa Ilmatieteen laitoksen mukaan kohota 20 asteen tuntumaan laajalti koko maassa. Etelässä voidaan päästä jo viikonloppuna noin 22–23 asteeseen. ”En vielä uskalla viikonlopulle luvata hellettä, mutta reilun 20 asteen lämpötiloja on oikeastaan suuressa osassa maata lauantaina ja sunnuntaina”, kertoi päivystävä meteorologi Tuukka Keränen torstaina.

Ensi viikolla lämpömittarien lukemat voivat nousta jo hellelukemiin.

"Mahdollisesti kylmin yö ennen ensi syksyä"

Helatorstaita vietettiin Suomessa melkoisen koleissa lämpötiloissa, eikä mittari jaksanut kivuta paljoa 10 astetta korkeammalle. Helatorstain ja sitä edeltävien päivien viileys on ennusteiden mukaan kuitenkin pian pelkkä muisto vain. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu Suomessa lähiviikkoina keskilämpötiloiltaan laajalti tavanomaista lämpimämpänä.

Ensi viikolla viikon keskilämpötilojen ennustetaan olevan laajalti jopa yli viisi astetta keskimääräistä korkeampia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos