Jad Hashmonan kylä on pala suomalaista historiaa Israelissa. Pieni suomalaisten kristittyjen ryhmä perusti tuon ainutlaatuisen kylän viisikymmentä vuotta sitten. Rakentamisen kautta he halusivat esittää anteeksipyynnön siitä, että Suomesta luovutettiin kahdeksan juutalaispakolaista natsi-Saksaan toisen maailmansodan aikana. Nimi Jad Hashmona merkitsee kahdeksan muistoa.
Vuosien myötä karulle kukkulalle Jerusalemin lähelle nousi kaunis kylä ja elämää sykkivä yhteisö. Tänään asukkaat ovat messiaanisia juutalaisia. Kylässä näkyy edelleen myös vahva ripaus suomalaisuutta. Jad Hashmona on monella tavoin sillanrakentaja.
Kylän vaiheista ja elämästä voi kuulla lisää Mäntän helluntaiseurakunnassa sunnuntaina 28.5. klo 18. Vieraana on Jad Hashmonan ystävät ry:n sihteeri Johanna Manner. Illan musiikista vastaa Kari Anttila.