Vuorokaudessa havaittu 4 uutta koronavirustartuntaa Pirkanmaalla

Taysin erityisvastuualueella sairaalahoitoon joutuneita on tällä hetkellä alle 10.

Mäntänvuoren Terveyden ja Mänttä-Vilppulan kaupungin 17. huhtikuuta antaman tiedotteen mukaan Pirkanmaalla ryhdytään lisäämään koronavirustestauksia. Testejä tehdään myös Sarapihan terveysasemalla.

18.4.2020 10:03

Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä on laboratoriokokeissa varmistunut 4 uutta koronavirustartuntaa lauantaina 18. huhtikuuta.

Tällä hetkellä Pirkanmaalla on laboratoriokokein löydetty yhteensä 178 koronavirustartuntaa siitä lähtien, kun testauksien tuloksia ryhdyttiin maaliskuun alusta kertomaan Pshp:n verkkosivulla.

Testauksia on lisätty

Mäntänvuoren Terveyden Sarapihan terveysasema Mänttä-Vilppulassa on yksi paikka, jossa laboratoriotestejä tehdään. Testejä on tehty tähän mennessä kolmisenkymmentä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastotietojen mukaan Pirkanmaalla on 18. huhtikuuta mennessä laboratoriotesteissä todettu yhteensä 187 koronavirustartuntaa.

Thl:n mukaan laboratoriotestillä todetut tartunnat ovat vain osa todellisesta tartuntamäärästä. Tiedot toimitetaan viiveellä tartuntatautirekisteriin, jonka perusteella Thl tiedottaa koko maan tuloksista.

Thl:n luvuissa ovat mukana sekä julkisen että yksityisen terveydenhoidon testitulokset, mikä aiheuttaa tilastollisia eroja sairaanhoitopiirin ilmoittamiin lukuihin.

Taysissa 7 koronapotilasta

Taysin erityisvastuualueella koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoon joutuneita on tällä hetkellä 5, ja tehohoidossa on 2.

Koko maassa koronaviruksen vuoksi osastohoidossa olevia on 18. huhtikuuta Thl:n tietojen mukaan 129 ja tehohoidossa 70. Koronavirukseen menehtyneitä on tähän mennessä 90. Heistä 2 on Taysin erityisvastuualueelta.

Valtakunnallisesti koronavirustartuntoja on varmistunut laboratoriotesteissä 18. huhtikuuta mennessä Thl:n tiedotteen mukaan yhteensä 3 681. Heistä miehiä on 48 prosenttia ja naisia 52 prosenttia.

Koronavirusnäytteitä on testattu valtakunnallisesti 55 600. Käytettävissä olevissa laboratorioissa eri puolilla maata testataan yli 4 000 näytettä päivässä.

Edit. 18. huhtikuuta 2020 kello 14.45 päivitetty Thl:n tiedot koko maassa ja sairaanhoitopiirissä.

Lue aiempia KMV-lehden uutisjuttuja koronaviruksesta:

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos