Varautuminen hälventää huolta

Sähkökatkoihin ja muihinkin yhteiskunnan häiriöihin pitää varautua etukäteen.

30.9. 6:00

Epävarmuus yhteiskunnassa lisääntyi tällä viikolla Nord Stream -kaasuputkien sabotaasien myötä. Tähän niillä tietysti pyritäänkin, herättämään pelkoa ja horjuttamaan turvallisuuden tunnetta.

Suomen viranomaiset ovat nostaneet varautumistaan infrastruktuurin suojaamiseen. Energiahuollon ja tietoliikenteen sekä muiden yhteiskunnan toiminnalle välttämättömien toimintojen turvaaminen on viranomaisten tehtävä.

Jokainen meistä voi varautua omalla ja läheistensä kohdalla mahdollisiin häiriöihin pitämällä kotivaraa ja sopimalla käytännöistä läheistensä kanssa. Lisäksi on tärkeää olla tietoinen viranomaistiedottamisesta myös silloin, kun kaikki laitteet eivät sähkökatkon tai tietoliikennehäiriön vuoksi toimi. Patteriradio on noussut arvoon arvaamattomaan kotivarassa.

Kotivaraan kuuluu juomavettä vaikka pulloihin varastoituna, ruokatarvikkeita ihmisille ja lemmikeille, lääkkeet ja hygieniatarvikkeita. Radion lisäksi on hyvä olla taskulamppu ja hieman käteistä rahaa, jos maksukortit eivät toimi. Mitään isoja summia kotiin ei pidä kuitenkaan jemmata.

Ehkä tärkeintä on sopia, miten yhteydenpito läheisten kanssa järjestetään ja miten voimme auttaa toisiamme. Varautumisen on myös tarkoitus hälventää huolta ja tuoda varmuus, että me pärjäämme vaikka, häiriötilanteita tulisi.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos