Pitääkö aina kehittyä?

Kirjoittaja pohtii, että jos jotain asiaa tehdessä on kivaa, sillä pitäisi olla suurempi arvo kuin sillä, miltä näyttää sitä tehdessä.

Minna Pynnöniemi

9.11. 6:00

Olin lapsena aktiivinen harrastaja. Kokeilin rohkeasti kaikkea erilaista, olin utelias. Eniten kirjoitin tarinoita, kävin uimassa ja opiskelin huilunsoittoa. Kesät vietin paikallisilla kuvataideleireillä, vaikken osannutkaan maalata, mutta tykkäsin siitä silti kovasti. Muistan kerran, jolloin kuvataideleirimme tuotokset laitettiin Pekilon ulkoseinämään esille. Esittelin niitä ylpeänä luokkakavereilleni. Teokset eivät missään nimessä olleet täydellisiä, silti esittelin niitä maailman ylpeimpänä. Itsekrititiikkiä ei ollut olemassakaan. Maalaukset olivat minusta niin hienoja ja olin todella ylpeä siitä, että ne olivat julkisesti esillä.

"Haluaisin lapsuudesta tuttua asioiden kokeilemisen kulttuuria meille aikuisillekin."

Voi kun vieläkin saisi kokea häpeilemätöntä ylpeyttä taideteoksistaan. Ja ylipäätään tekemisistään. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä kriittisempi olen itseäni kohtaan. En varmaankaan ole tämän kokemuksen kanssa yksin.

Haluaisin lapsuudesta tuttua asioiden kokeilemisen kulttuuria meille aikuisillekin. Että voi maalata, vaikka ei osaa. Voi mennä ryhmäliikuntatunnille, vaikka "ei olisi hyvä liikunnassa". Ja tehdä nuo asiat ilman tarkoitusta kehittyä. Että tekisi niitä asioita vain, koska tykkää. Tai haluaisi oppia tykkäämään.

Tänäkin syksynä ovat useat harrastukset ja kansalaisopistojen kurssit alkaneet. Monet lapset ja nuoret aloittavat taas harrastuksen, ja varmasti myös moni aikuinen. Kuitenkin jälkimmäiset ovat enemmän paineissa harrastuksessaan pärjäämisestä ja kehittymisestä. Aivan liian usein me aikuiset jumiudumme tekemään niitä tuttuja ja turvallisia, samoja asioita. Miksi? Myös me aikuiset voimme oppia uusia asioita ja taitoja, jotka ilostuttavat elämäämme. Kyllä, niitä harjoitellessa on todennäköisemmin huono kuin hyvä, mutta mitä sitten? Jos jotain asiaa tehdessä on kivaa, sillä pitäisi olla suurempi arvo kuin sillä, miltä näyttää sitä tehdessä.

Tässä menestymisen ja kehittymisen kulttuurissa on radikaalia pitää itsestään juuri tällaisena kuin nyt on ja tehdä asioita, joista tykkää, ilman että ajavana voimana olisi kehittyminen. Ah, miten paljon minua ärsyttää jatkuva paine kehittymisestä! Mitäpä jos unohdettaisiin kehittyminen hetkeksi ja katsotaan, mitä se meille tuo? Helpompaa oloa, veikkaisin.

Kirjoittaja on tamperelaistunut, sydämeltään mänttäläinen nuori aikuinen.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos