LC Vilppula Kosken puolisot ovat laittaneet aamupalaa nuorille kerran kuukaudessa Paliksella. Nuorille tarjotaan ravitseva aamupala ja mukavaa mummolatunnelmaa. Jos ylijäämäruokaa jää, se katoaa illalla nuorisotilaan tulijoiden suihin.
Aamupala on etenkin kasvavalle nuorelle se päivän tärkein ateria, että jaksaa keskittyä koulutyöhön. Teini-ikäiseltä aamupala jää aamun kiireissä helposti väliin tai korvautuu vaikkapa energiajuomalla. Erittäin hyvä idea, että terveellisen aamupalan voi nauttia vaikka kaverin kanssa ennen koulupäivää.
Keskusteluissa esitetty aamupalan jatkaminen ja laajentaminen myös Mänttään ja Kolhoon on hyvä idea sekin. Tämä vaatii tietysti lisää vapaaehtoisvoimia ja sopivat tilat. Mutta jos ajatellaan, että nuorten aamupala on tarjolla kerran kuussa, niin syksyllä siitä tulee 4 tai 5 kertaa ja keväällä 5. Tahti ei ehkä olisi ylivoimainen, jos vapaaehtoistahot jakaisivat sopivat vuorot.
On myös esitetty, että nuorten aamupala voisi samalla toimia opetustapahtumana, johon nuori itsekin osallistuisi valmistamalla osan aamupalasta itse. Miksipä ei, jos sellaiseen innostusta on, mutta ei se tapahtuman ehdoksi oikein sovi.
Kyllähän murkkuikäinen nuorikin ansaitsee hieman hemmottelua ja välittämistä, vähintään kerran kuukaudessa. Kaikki me tiedämme mummolatunnelman voiman.