Nuori maailmankansalaisena

Nuorisovaihto Kroatiassa herätti ajatuksia Juupajoen nuorissa.

Ihmisiä on paljon erilaisia, ja heistä kaikki ovat tulleet eri lähtökohdista sekä elävät erilaista elämää kuin sinä tai minä. Samanlaisuuksia löytyy aina, mutta kukaan ei ole koskaan täysin sama ihminen. Maksuton matka ulkomaille oli houkutteleva, samoin uusi maa ja sen tavat kiinnostivat. Englannin puhuminen on jäänyt kotimaassa vähälle, vaikka koulussa sitä opiskellaankin. Pienessä kunnassa kohtaamiset vieraskielisten kanssa eivät ole yleisiä.

Nuorisovaihdossa kielitaidolle saa paljon käyttöä ja kynnys puhua vierasta kieltä laskee. Alussa riittää kun seurailee ja kuuntelee, mutta jossain vaiheessa olo alkaa tuntumaan luontevalta ja muut ihmiset tutuilta, jolloin itsekin uskaltautuu höpöttelemään. Nuorisovaihdossa opitaan hyödyllisiä taitoja aktiviteettien aikana, kuten taloustaitoja, itsetuntemusta ja erilaisten taustojen vaikutuksista asenteisiin.

”Emme tiedä parempaa tukea mielenterveyteen ja häiriöihin kuin luovaan toimintaan osallistuminen.”

Nuorisovaihto ulkomaille on muutakin kuin vain kiva reissu uuteen paikkaan ilman vanhempia. Vaihtoon osallistuessaan nuori kehittyy sosiaalisissa taidoissaan sekä oppii ottamaan itsestään vastuuta, ymmärtäen pärjäävänsä itse uusista ja haastaviltakin tuntuvissa tilanteissa. Erilaisten kulttuurien törmätessä murtuu usein myös ennakkoluulot ja stereotypiat. Vaihto-ohjelmissa perehdytään yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin sekä aktiivisesti osallistutaan toimintaan kulttuurista dialogia edistäen.

Lasten psykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen kirjassaan Nuoruusikä. Miten lapsesta tulee nuori aikuinen. kuvaa nuoren, joka on ryhmän jäsenenä osallistunut jonkin luovan toiminnan projektiin, muuttuvan pysyvästi, sillä hän on saanut näkymän täyteen todellisuuteen. Olemme Sinkkosen kanssa samaa mieltä myös siitä, että emme tiedä parempaa tukea mielenterveyteen ja häiriöihin kuin luovaan toimintaan osallistuminen.

Monet nuoret jäävät ilman kokemusta tavoitteeseen pääsemisestä ja ponnistelusta yhteisen hyvän edistämiseksi. Tavoite on, että nuoret tulevaisuudessa osallistuvat itse isännöintiin nuorisovaihdossa sekä suunnittelevat niihin ohjelmaa, miettivät budjettia ja ennen kaikkea kokoontuvat yhdessä näiden projektien varjolla alueilla, joissa muuten on vaikea tavoittaa nuoret vapaa-ajalla. Nuorisovaihdot rahoittaa Erasmus+.

Kirjoittaja on Juupajoen kunnan vapaa-aikakoordinaattori. Teksti on toteutettu yhdessä nuorten kanssa.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos