Suomalaiskansallinen demokratia, korvataan puolueet ja vaalit jääkiekolla

Kirjoittajan mielestä ja koska Suomi on urheilukansaa, voidaan puolueet korvata jääkiekkojoukkueilla.

Juuri pidettyjen eduskuntavaalien alla vaalitentissä pienpuolueen edustaja oli vahvasti sitä mieltä, että kansanedustajat pitäisi ehdokasasettelun ja vaalien sijasta valita arvalla kaikkien kansalaisten keskuudesta. Ehdotus oli ehkä liian raju. Tuon esille uuden ajatuksen, onhan tässä nyt neljä vuotta aikaa hioa ennen seuraavia vaaleja.

Koska Suomi on urheilukansaa, voidaan puolueet korvata jääkiekkojoukkueilla. Joukkueiden yhteenlaskettu kannatus on laajempaa kuin eduskuntavaalien äänestysprosentti, mikä puoltaa menettelyä.

Tässä uudessa demokratiassa pian vaihtuva presidenttikin ratkeaa kuin itsestään, lajin vahva mies Kummolan Kale valitaan ilman äänestystä. Pääministeripuolueena on tietenkin hallitseva Suomen mestari.

Tapparalegenda Timo Jutila nimitetään ensin hallitustunnustelijaksi ja sittemmin pääministeriksi. Kirvesrintojen mandaatilla ministerin salkkua kantaa myös Korven Rane. Ilveksen ministeriryhmän muodostavat Raimo Helminen ja Jyrki Lumme. Jyväskylän osalta tilanne ei nykyisestä paljoa muutu. Kokoomusedustaja Sinuhe Wallinheimo on ex-maalivahtina luonnollinen valinta jatkamaan, nyt JYP-ryhmässä. HIFK-ikoni Jere Karalahti pyrki eduskuntaan jo perinteisissä vaaleissa, joten Jutilan on helppo nimittää Jere uuteen hallitukseen. Koska Karalahti oli luunkova pakki, niin hänelle lankeaa luonnollisesti puolustusministerin salkku.

”Presidenttikin ratkeaa kuin itsestään, lajin vahva mies Kummolan Kale valitaan ilman äänestystä.”

Ässät, TPS ja Lukko muodostavat lännen liiton ja saavat ministeriksi turkulaisen kiekkoaktiivi Jethro Rostedin. Taustansa vuoksi Jethro nimetään asuntoministerin tehtävään. Idän SaiPan, KooKoon ja Jukureiden liitto ei tuo ministerin salkkua, Pelicans sen sijaan saa Pasi Nurmiselle hallituspaikan sosiaali- ja terveysministerinä. Jutila valitsee ilman soraääniä tuomarilegenda Seppo Mäkelän oikeusministeriksi ja Hjallis Harkimon ulkomaankauppaministeriksi.

HPK, KalPa ja Sport jäävät idän kanssa ärhentelemään oppositioon, vaikka Savosta tarjotaan ministeriksi edes yhtä Kapasta ja Vaasassa vedotaan maamme kaksikielisyyteen. Entä sitten pohjoisen mahtiseura Oulun Kärpät? Sen osalta tilanne on vielä hämärän peitossa. Tulevaan ratkaisuun vaikuttaa kovasti se, että Paavo Väyrynen on tarjoutunut sekä Kärppien toiminnanjohtajaksi että Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi.

Kirjoittaja on vapaa pohdiskelija Kuorevedeltä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos