Juupajoen nuoria ja seudulle tulleita ukrainalaisnuoria kohtasi kansainvälisyyspäivässä Juupajoella. Päivän sisältönä oli hauskaa yhteistä tekemistä ja tehtäviä, jotka sujuvat, vaikka yhteistä kieltä ei paljoa olisi.
Nuorten kansainvälisyyspäivän tärkeät teemat ovat kantavia, vaikka maailmassa on arvaamattomuutta, pahuutta ja sotia. Kulttuurisen monimuotoisuuden kunnioittaminen, rauhan ja väkivallattoman kulttuurin edistäminen, vuorovaikutustaidot, ihmisoikeudet, demokratia ja tasa-arvon kunnioittaminen – kaikkien näiden soisi olevan osa niin nuorten kuin aikuistenkin arvomaailmaa.
Yhdessä näitä teemoja vaalimalla edistetään nuorten kasvua aktiivisiksi ja osallistuviksi kansalaisiksi. Nuoret tarvitsevat näkymän tulevaisuuteen ja tunteen, että asioihin pystyy myös itse vaikuttamaan.
Aikuisilla ja nuorten arkiympäristöllä on iso vastuu huolehtia siitä, että näköala säilyy läpi häilyvien nuoruusvuosien, joihin kuuluu monenlaista tunteiden vuoristorataa. Yhteisön tuki voi auttaa, ettei nuori jää yksin eikä nujerru vaatimusten alle. Liian monet koululaiset kokevat uupumusta ja stressiä, ja maailmankuva saattaa synkistyä.
Yhdessä voidaan kuitenkin ruokkia toivoa ja luottamusta hyvään tulevaisuuteen. Juupajokelaisten ja ukrainalaisten nuorten kansainvälisyyspäivänä tekemissä teoksissa vallitsivat aiheina vapaus ja rauha.