Veteraanien perintönä tulevaisuuden turva

Veteraanien perinnöstä ammennetaan oppia tulevaisuuden turvaksi.

Kansallista veteraanipäivää vietetään torstaina 27.4. 2023. Päivän ja koko vuoden valtakunnallisena teemana on Sotiemme opetukset – Tulevaisuutemme turvaksi. Tämä kuvaa hyvin veteraanien perinnön ja historian siirtämisen tarpeellisuutta, mikä onkin aina ollut kansallisen veteraanipäivän tavoite.

Kansallisen veteraanipäivän viettäminen aloitettiin 1987. Vielä tuolloin veteraanien asemaa ei välttämättä osattu tarpeeksi arvostaa. Arvostus on noussut ajan saatossa. Nyt keskuudessamme on enää joitakin veteraaneja ja heidän puolisoitaan. Sotaveteraanien perintöä vievät veteraaniyhdistysten jälkeen eteenpäin perinneyhdistykset, joiden työnä on huolehtia viimeisistä veteraaneista ja siirtää perinnettä nuorille.

Kulunut vuosi osoittaa, miten äkkiä maailmantilanteet voivat muuttua ja olemme samojen asioiden äärellä kuin menneet sukupolvet. Tämä on saanut Suomen tekemään kauaskantoisia ratkaisuja turvallisuutensa takaamiseksi.

Kansallista veteraanipäivää vietetään Mänttä-Vilppulassa perinteiseen tapaan. Kaikille avointa veteraanipäivän juhlaa vietetään Mäntän Klubilla torstaina iltapäivällä. Puheiden, tervehdysten ja musiikin saattelemina lähetetään matkaan seppelpartiot. Seppeleet lasketaan sankarihaudoille ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille Mäntässä, Vilppulassa ja Pohjaslahdella.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos