”Tänä päivänä me olemme harrasteseura ja lähdemme nauttimaan suunnistuksesta”, Mäntän Eräpirkkojen puheenjohtaja Minna Jyväsjärvi-Kiviranta tiivistää.
Eräpirkat osallistuu Mynämäessä suunnistettavaan vuoden 2022 Lukkari-Jukolaan kahdella joukkueella.
Jukola-viikonloppu alkaa perinteiseen tapaan lauantaina iltapäivällä starttaavalla Venlojen viestillä, jossa naiset mittelevät mestaruudesta neljän osuuden viestissä. Miehet lähtevät metsään illan hämärtyessä ja viesti kulkee läpi yön seitsemän suunnistajan viemänä. Jukolan viestin voittaja selviää varhain sunnuntai-aamuna.
Venlojen viestissä saavat kilpailla vain naiset, mutta Jukolaan viestiin voivat osallistua kaikki. Molemmissa viesteissä on kuitenkin ikäraja 15 vuotta. Viesteissä suunnistavalta ei vaadita suunnistuslisenssiä, joten osallistuminen on helppoa.
Suunnistus on tullut Jukolan myötä tutuksi laajalle yleisölle ja tapahtuma antaakin sopivasti tilaa sekä kilpa- että harrastesuunnistajalle.
”Mäntän seudulla on paljon suunnistajia, mutta nykyisin Jukola ei ole enää vain suunnistusseurojen tapahtuma. Mukana on paljon kaveri- suku- ja työpaikkaporukoita. Meidänkin suunnistajat sitten jakaantuvat useampiin joukkueisiin”, Jyväsjärvi-Kiviranta kertoo.
Ensikertalaisena jatkamassa pitkiä perinteitä
Sanotaan, että jokainen Jukolan viestiin osallistunut muistaa ensimmäisen osallistumisensa viestiin.
”Vuonna 1997 olin ensimmäisen kerran mukana ja siitä se palo jäi”, Jyväsjärvi-Kiviranta muistaa.
Jukolasta on vaikea pysyä poissa, kun tunnelman on kerran kokenut.
”En itsekään ollut vielä tiistaina lähdössä juoksemaan, mutta nyt voikin käydä niin, että olen mukana Jukolan viestissä”, puheenjohtaja nauraa.
Mäntässä on suunnistuksen saralla ainutlaatuinen ennätys, sillä kaupungin iltarastit, eli tiistaikerhona tunnettu viikoittainen suunnistus on maailman vanhin iltarastitapahtuma.
Tiistaikerho on järjestetty kesällä viikoittain jo vuodesta 1948 alkaen. Korona-aikaan viikoittainen rastitapahtuma järjestettiin omatoimirasteina ja näin pitkä perinne sai jatkoa.
Ronja Martikainen on lähdössä Jukolaan ensimmäistä kertaa.
”Vähän tietysti jännittää. En ole hirveästi tutustunut vielä, mutta ilmeisesti avokalliota ja nopeakulkuista maastoa on tiedossa”, 15-vuotias tiistaikerhossa viikoittain harjoitteleva suunnistaja kertoo.
Jyväsjärvi-Kiviranta on samoilla linjoilla ja osaa ennustaa jo tulevia haasteita.
”Melko perinteistä Jukolaa on odotettavissa. Maastoon muodostuu paljon polkuja ja niitä ei sitten ole kartoissa. Kartan polkujen erottaminen viestissä muodostuneista on haaste suunnistajalle”.
Martikaisen suunnistusharrastus on alkanut jo lapsena Eräpirkkojen Oravapolulta. Pitkä polku ohjatuilta reiteiltä Jukolan suurtapahtumaan on hieno hetki myös seuratoimijoille.
”Iho menee kananlihalle, kun näkee lasten tapahtumista lähteneen tutun suunnistajan Jukolan lähtöviivalla. Nämä ovat hienoja hetkiä”, Jyväsjärvi-Kiviranta tunnelmoi.