Kaksi uutta koronatartuntaa Mänttä-Vilppulassa ja kolme Juupajoella – Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla koko epidemia-ajan korkein - Uutiset - KMV-lehti

Kaksi uutta koronatartuntaa Mänttä-Vilppulassa ja kolme Juupajoella – Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla koko epidemia-ajan korkein

Koronan ilmaantuvuuden kasvu ja tautitilanteen heikentyminen on tuonut uusia rajoituksia.

Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella on todettu uusia koronavirustartuntoja.

25.11. 11:30

Mänttä-Vilppulassa on todettu kaksi ja Juupajoella kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat todettiin keskiviikkona 24. marraskuuta.

”Kaikki viisi tartunnan saanutta ovat olleet rokottamattomia”, Mänttä-Vilppulan kaupungin hallintoylilääkäri Tarja Marjamäki toteaa.

Koronavirusta on runsaasti liikkeellä ympäri Pirkanmaata, mistä kertoo myös koronan ilmaantuvuusluku, joka on tällä hetkellä koko epidemia-ajan korkein.

Esimerkiksi 12–39-vuotiaissa rokottamattomissa ilmaantuvuusluku on liki tuhat tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Koko epidemian aikana Mänttä-Vilppulassa on todettu kaikkiaan nyt 90 koronavirustartuntaa, Juupajoella 12, Jämsässä 232, Keuruulla 141, Orivedellä 102 ja Ruovedellä 27.

Koko Pirkanmaalla on todettu epidemian alusta alkaen kaikkiaan 12 782 tartuntaa, joista tällä viikolla on todettu 309.

Yleisötilaisuuksiin rajoituksia

Koronan ilmaantuvuuden kasvun ja tautitilanteen heikentymisen vuoksi uusia rajoituksia on otettu käyttöön. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) teki päätöksen kokoontumisrajoituksista ja Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä antoi vahvan maskisuosituksen.

Avin päätöksellä Pirkanmaalla kielletään kaikki sellaiset sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli sata henkilöä ja joissa on käytössä katsomotiloja, joihin ei ole määrätty osallistujille istumapaikkoja tai joissa on yhteislaulua osana tilaisuutta.

Sisätiloissa voidaan järjestää myös edellä olevia rajoitusten alaisia, yli sadan hengen tapahtumia ja tilaisuuksia, jos osallistujilta edellytetään koronapassia. Muita yli sadan hengen yleisötilaisuuksia kuin edellä olevia ei ole rajoitettu.

Avin päätös rajoituksista on voimassa 19. joulukuuta 2021 saakka.

Koronarajoitusten kohteina olevat julkiset ja yksityiset toimijat voivat ottaa koronapassin käyttöön vapaaehtoisesti. Mänttä-Vilppulan kaupunki valmistelee koronapassin käyttöönottoa kaupungin tilaisuuksia varten.

Vahva maskisuositus voimassa

Pirkanmaalla on voimassa yleinen maskisuositus. Pandemiaohjausryhmän tekemän päätöksen mukaan maskisuositus koskee myös oppilaitoksissa kaikkia kuudesluokkalaisia ja heitä vanhempia. Maskien käyttöä suositellaan myös työpaikoilla. Mänttä-Vilppulan kaupungin työpaikoissa käytetään maskeja.

Maskisuosituksen lisäksi pandemiaohjausryhmä suosittelee työpaikoille hybridityötä. Tämä tarkoittaa sitä, että työnteko järjestettäisiin mahdollisuuksien mukaan osin paikan päällä ja osin etätyönä.

”Maskien käytön ja hybridityön lisäksi on edelleen hyvä muistaa noudattaa tarkasti hygieniaohjeita sekä ottaa koronarokotteet”, Mänttä-Vilppulan kaupunki muistuttaa.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos