Kaupunki: Kasvomaskit käyttöön peruskouluissa – Autere-opiston aikuisten kurssit alkavat osin etäopetuksena

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla edelleen kasvussa. Sairaalahoidon kuormitus on koko maassa kasvanut jyrkästi. Tehohoidon tarve on sen sijaan pysynyt melko vakaana.

Kasvomaskit otetaan käyttöön Mänttä-Vilppulan peruskouluissa kaikilla vuosiluokilla.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suositteli tiistaina, että kasvomaskeja käytetään kaikilla peruskoulun ja toisen asteen luokka-asteilla koulun sisätiloissa ja koulukuljetuksissa.

Mänttä-Vilppulan kaupunki ottaa kasvomaskit käyttöön peruskouluissa kaikilla vuosiluokilla tällä viikolla. Maskit ovat olleet käytössä jo aiemman suosituksen mukaisesti 4. luokasta ylöspäin.

Lisäksi kouluissa noudatetaan edelleen turvavälejä ja hygieniaohjeistuksia eikä kouluun voi tulla flunssaoireisena. Oppilasryhmät pyritään pitämään erillään koulupäivän aikana porrastamalla koulun toimintaa ruokailuissa ja siirtymisissä. Kaikki integroinnit on myös keskeytetty tammikuun loppuun asti. Opettajan, oppilaan ja vanhempien väliset oppimiskeskustelut toteutetaan etäyhteyksillä.

Pirkanmaallakin voimaan tullut karanteeniin asettamisesta luopuminen tarkoittaa kouluissa käytännössä sitä, että oppilas on jatkossa niin sanotusti normaalisti sairauslomalla eikä hänelle tehdä enää erillistä päätöstä opetusjärjestelyistä, kuten etäopetuksesta. Luokanopettaja antaa oppilaalle sairausloman ajalle läksyt ja kotitehtävät.

Kasvomaskien käyttö jatkuu kaupungin tiedotteen mukaisesti työpaikoilla ja maskien käyttöä suositellaan vahvasti kaikissa sisällä tapahtuvissa asioinneissa muun muassa kaupoissa ja aluevaalien äänestyspaikoilla.

Pirkanmaalla on jo käytössä pääosa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeessä 11.1. suositelluista toimenpiteistä. Aluehallintoviraston rajoitukset tilojen käytöstä ovat voimassa 8.–21.1.2022.

Vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten harrastustoiminta ja nuorisotilojen ohjattu toiminta voivat jatkua, mutta urheilulajien kilpailutoimintaa ei suositella tammikuun aikana. Harrastuksissa suositellaan toimintaa pienryhmissä.

Korona tuo muutoksia Autere-opisto opetukseen

Harrastus- ja virkistystoimintaan tai ryhmäharrastustoimintaan käytettävät yleisötilat on suljettu aluehallintoviraston määräyksellä ajalla 21. tammikuuta asti.

Tiloissa voidaan järjestää lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten osalta.

Opiston aikuisille suunnattu lähiopetus alkaa aikaisintaan maanantaina 24. tammikuuta. Lähiopetuksen aloitus voi siirtyä aluehallintoviraston tulevien päätösten mukaisesti.

Osa kursseista ja opetuksesta voi alkaa etäopetuksena 17.1. alkaen. Kevään kurssien ajankohdista ja opetusjärjestelyistä tiedotetaan suoraan kurssilaisille ja opettajille.

Autere-opiston yleisöluennot on siirretty pidettäväksi maalis–huhtikuulla. Kaikille yleisöluennoille ilmoittaudutaan etukäteen.

Lue lisää: Torstaiaamuna 10 koronatartuntaa - Kokonaismäärä ylitti 200:n

Tulevissa lähiopetustilanteissa noudatetaan tartuntatautilain määräyksiä kasvomaskien käytöstä, käsihygieniasta ja turvaetäisyyksistä.

Ryhmäkokoja voidaan joutua pienentämään. Arvioinnissa otetaan huomioon opetustilan koko ja kurssin luonne. Opistolla noudatetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön, THL:n, AVI:n ja kuntamme ohjeistusta koronan rajoitustoimissa.

Tartuntaketjuja ei ole mahdollista enää hallita

Koronanilmaantuvuus oli viime viikon päätyttyä Pirkanmaan sairaanhoitopiriin alueella 1 308 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta. Testeistä jo yli 40 prosenttia on positiivisia ja se on voimakkaassa nousussa. Taysin vuodeosastoilla on nyt 35 koronapotilasta ja teholla kuusi potilasta.

Vallitsevassa epidemiatilanteessa tartunnanjäljityksessä ei ole enää mahdollista hallita tartuntaketjuja. Tartuntojen lähteistä saadaan selville varmuudella enää vain kymmenisen prosenttia. Pirkanmaan tartuntatautilääkärit käsittelivät jäljitystyön linjauksia keskiviikkona.

Lue lisää: Karanteenin asettamisesta luovutaan – Jäljitys keskitetään laitoksiin ja riskiryhmiin- Eristys lyhenee viiteen vuorokauteen

Yhden rokotuksen saaneita on Pirkanmaalla 88,6 prosenttia, kaksi rokotusta saaneita 84,7 prosenttia ja kolme rokotusta saaneita 28,9 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Rokotuksia kaikille yli 5-vuotiaille

Koronarokotuksen saavat vuodenvaihteen jälkeen kaikki yli 5-vuotiaat. Toisen rokotteen voi ottaa, kun ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. Kolmannen rokotteen voivat ottaa tällä hetkellä 40 vuotta täyttäneet sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 4 kuukautta.

Toinen rokote annetaan 6–12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta.

Kolmas rokoteannos annetaan 4 kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta 40 vuotta täyttäneille, sairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluville yli 18-vuotiaille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle.

Voimakkaasti immuunipuutteisille kolmas rokoteannos annetaan jo 2 kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta.

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti tai puhelimitse arkisin kello 9–12 numerosta 044 371 9000. Alle 30-vuotiaita miehiä pyydetään jättämään yhteystiedot sähköpostitse osoitteeseen koronarokotus.mvt@pihlajalinna.fi. Heille rokotusaika ilmoitetaan erikseen, jotta oikean rokotevalmisteen, Pfizerin Comirnaty, saatavuus rokotuspaikalla voidaan varmistaa.

Rokotuksia annetaan nyt kaikille yli 5-vuotiaille. Lapsen rokottamiseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus.

12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille THL suosittelee neljättä rokoteannosta. Tehosteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 4 kuukautta. Neljäs rokoteannos pidentää suojan kestoa ja vahvistaa immuniteettia tilanteessa, jossa omikronvariantti leviää väestössä.

Koronarokotteiden ristiinkäyttö on turvallista

THL:n ohjeistuksen mukaan koronarokotussarjaa voidaan täydentää myös toisella koronarokotevalmisteella. Ristiinkäyttö on todettu turvalliseksi ja muodostunut suoja vähintään yhtä hyväksi kuin vain yhtä rokotevalmistetta saaneilla. Viime aikoina koronarokotusten piiriin on tullut lisää rokotettavia, mikä on johtanut Pirkanmaalla rokotepulaan Pfizerin Comirnaty -rokotteen osalta. Tästä syystä tehosteannoksina käytetään enenevissä määrin Modernan Spikevax -rokotetta, vaikka edeltävä rokotuskerta olisikin ollut Comirnaty-rokotteella.

5-11-vuotiaat koronarokotuksiin huoltajan kanssa

Yli 5-vuotiaiden lasten rokotukset ovat myös käynnistyneet. Ajan rokotukseen voi varata sähköisesti.

Rokotukseen tullaan huoltajan kanssa. Huoltajat päättävät yhdessä lapsen rokottamisesta ja lapsen rokottamiselle tulee olla molempien huoltajien suostumus. Lapsen rokotteelle tuova huoltaja huolehtii siitä, että rokottamiselle on suostumus myös mahdolliselta toiselta huoltajalta. Kirjallista suostumusta ei kuitenkaan pyydetä.

5-11-vuotiaille annettava koronarokote on BioNTech-Pfizerin Comirnaty, josta lapsille käytetään nimenomaan tälle ikäryhmälle tarkoitettua pienemmän annoksen sisältävää valmistetta.

THL suosittelee koronarokotetta myös kaikille raskaana oleville. Raskaana oleva voi ottaa koronarokotteen missä tahansa raskauden vaiheessa. Raskauden aikana voi ottaa koko koronarokotussarjan.

Myös kolmatta rokoteannosta suositellaan raskaana olevalle ja imettävälle. Kolmas rokoteannos suositellaan annettavaksi ikäryhmän mukaisesti. Jos raskaana oleva perussairautensa vuoksi kuuluu vakavan koronataudin riskiryhmään, kolmas annos suositellaan annettavaksi jo 3–4 kuukautta toisen annoksen jälkeen.

Koronaviruksen sairastaneille rokotus

Ensimmäinen koronarokote annetaan, kun sairastetusta koronavirustaudista on kulunut 6 kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteiselle rokote voidaan antaa jo 1–3 kuukauden kuluttua sairastetusta taudista.

Toinen rokoteannos annetaan 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville, kun ensimmäisestä rokoteannoksesta tai sairastetusta koronavirustaudista on kulunut 3–4 kuukautta, riippuen kumpi on viimeisin. Muille 18 vuotta täyttäneille toista annosta tarjotaan, kun ensimmäisestä rokoteannoksesta tai sairastetusta taudista on kulunut aikaa vähintään 4 kuukautta.

Kolmatta rokoteannosta suositellaan ainoastaan voimakkaasti immuunipuutteisille, koronavirustaudin sairastaneille.

Koronavirus

Yhteystietoja

  • Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti www.mantanvuorenterveys.fi tai puhelimitse arkisin kello 9–12 numerosta 044 371 9000.

  • Koronarokotuksiin liittyvät tiedustelut ja yhteydenottopyynnöt voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen koronarokotus.mvt@pihlajalinna.fi.

  • Ei-kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset voi jättää osoitteeseen kaupunki@manttavilppula.fi. Kysymykset ohjataan hallintoylilääkärille ja kaupungin palvelualueille.

  • Kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset: Tarja Marjamäki hallintoylilääkäri tarja.marjamaki@taidekaupunki.fi 044 728 8764, Anne Heusala kaupunginjohtaja anne.heusala@taidekaupunki.fi 040 185 1275

13.1. klo 11.45 lisätty maininta karanteeniin asettamisen luopumisen käytännön merkitysestä kouluissa.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos