Sähkökatko katkaisi kaukolämmön jakelun Mäntässä – Häiriö on saatu korjattua

Kaukolämpökatkoksen vuoksi kiinteistöihin ei tullut esimerkiksi lämmintä vettä Mäntän taajamassa.

Kaukolämmön jakelussa ollut häiriö on saatu korjattua Mäntässä. Katkoksen aiheutti tehdasalueella ollut sähkökatko.

12.2. 14:20

Mäntän taajamassa ollut katkos kaukolämmön jakelussa on päättynyt. Mäntän Energian toimitusjohtaja Aki Tourunen kertoo katkoksen alkaneen lauantaiaamuna 12. helmikuuta kello 10. Katkos kesti kolme tuntia.

”Mäntän tehdasalueella on ollut sähkökatkos, joka katkaisi myös kaukolämmön jakelun. Lämpö saatiin palautettua verkkoon yhden aikaan päivällä ja noin tunnin päästä siitä tilanne on normalisoitumassa myös kiinteistöissä”, Tourunen kertoo.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat

Mainos